 |
Tukipalvelut täydentävät tai korvaavat kotihoitohenkilöstön antamaa apua ja niillä pyritään turvaamaan kotona asuminen.
Tukipalveluista peritään sosiaali- ja terveyslautakunnan vahvistamat maksut
Omaishoidon tuki: Tuen piiriin voidaan ottaa talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa henkilöitä, joiden toimintakyky ja suoriutuminen ovat siinä määrin alentuneet, että he kotona asumisen turvaamiseksi tarvitsevat runsaasti jatkuvaa päivittäistä hoitoa ja huolenpitoa. Omaishoidon tuesta laaditaan aina sopimus hoitajan ja kaupungin kesken. Tuki myönnetään hoitajalle joka rahallisena tukena, palveluina tai molempina. Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja palkkiot vuonna 2011 Omaishoidontukihakemus (pdf-dokumentti, word-dokumentti)
Ateriapalvelut: Ateriapalveluita pyritään järjestämään koitihoidon tukemiseksi kaikille tarvitseville. Asiakkaan asuinpaikasta riippuen aterioita toimitetaan keskuskeittiö Isopadasta, Suonsaaren vanhainkodista, Anttolan palvelukeskuksesta tai Haukivuoren keskuskeittiöltä. Aterioiden kuljettamisesta huolehtivat kaupungin kodinhoitajat ja Anttolan alueella taksit. Ateriat toimitetaan kotiin viitenä päivänän viikossa, perjantaina toimitetaan viikonvaihteen ateriat kylminä. Ateriapalvelua on mahdollisuus saada lyhyeksikin aikaa ja myös esimerkiksi joka toinen päivä. Ateriapalveluhakemus (pdf-dokumentti, word-dokumentti)
Turvapalvelut: turvapuhelin, lisälaitteet ja muu hoivateknologia Turvapalveluilla pyritään tukemaan toimintakyvyltään rajoittuneen asiakkaan kotona selviytymistä ja turvaamaan hänen avunsaantinsa mahdollisissa apua vaativissa tilanteissa. Mikkelin kaupungilla on mahdollisuus myöntää turvapuhelinlaite henkilöille, joiden terveydentila tai toimintakyky vaikeuttaa avun hälyttämistä akuuteissa tilanteissa, tai henkilöille, jotka kokevat turvattomuutta, kts. myöntämiskriteerit.. Asiakkaan tilanne arvioidaan yhdessä asiakkaan ja/tai hänen omaistensa kanssa ja etsitään asiakasta parhaiten palveleva hälytinratkaisu.Asiakkaaksi voi hakeutua myös pariskuntia sekä omaishoidon tuen palveluita käyttäviä asiakkaita ja hoitavia omaisia. Turvapalvelut sisältävät turvapuhelinlaitteen ja auttamispalvelun. Turvapuhelimesta tehdyt hälytykset ohjautuvat turvapuhelinhälytysten vastaanottokeskukseen, jossa päivystäjät vastaavat puheluihin 24 tuntia vuorokaudessa ja ohjaavat auttamistehtävät kaupungin kotihoidolle tai hätäkeskukseen. Turvapalvelun asiakasmaksu määräytyy asiakkaan tulojen perusteella. Turvapuhelimeen liitettävät lisälaitteet ovat myös maksullisia. Tällaisia lisälaitteita ovat esim. palovaroitin, liesivahti, kaatumishälytin ja ovihälytin. Lisäksi saatavilla on langattomia hälytin ratkaisuja, joiden sopivuus tulee arvioida aina asiakaskohtaisesti. Palveluohjaaja avustaa tarvittaessa asiakkaan hälytintarpeiden arvioinnissa ja hälyttimien järjestämisessä. Turvapalveluista on saatavissa myös muita kotona asumista tukevia hoivateknologisia ratkaisuja, mm. hälyttävä lääkekello. Turvapalveluhakemus (pdf-dokumentti, word-dokumentti) Turvapuhelimen myöntämisperusteet (pdf-dokumentti, word-dokumentti) Turvapalveluiden hinnat (pdf-dokumentti, word-dokumentti) Turvateknologian opas (pdf)
Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu: Kuljetuspalvelua myönnetään kotona asumisen tueksi harkinnanvaraisin sosiaalisin perustein kahdeksan yhdensuuntaista taksilla tai invataksilla suoritettavaa asiointi- tai virkistysmatkaa kuukaudessa Mikkelin alueella. Kuljetuspalvelussa peritään yhdensuuntaiselta matkalta vastaavan linja-autotaksan mukainen omavastuuosuus. Vaikeavammaisten ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut myönnetään vammaispalveluista. (pdf-dokumentti, word-dokumentti) Kuljetuspalvelun kriteerit
Yhteystiedot: Vammaispalvelun erityistyöntekijä Arja Brotkin (vaikeavammaisten ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut) Mikkelin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli, puh. 044 794 2330, sähköposti: arja.brotkin(at)mikkeli.fi
Kotihoidonohjaaja Lea Makkula (omaishoidontuki ja ateriapalvelut) Mikkelin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Kiiskinmäenkatu 5-7, 50130 Mikkeli, puh. (015) 194 4016, 044 794 4016, sähköposti: lea.makkula(at)mikkeli.fi
Sosiaaliohjaaja Tessa Mykkänen (turvapalvelut) Mikkelin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Kiiskinmäenkatu 2, 50130 Mikkeli, puh. 044 794 5588, fax (015) 194 3318, sähköposti: tessa.mykkanen(at)mikkeli.fi
Sosiaaliohjaaja Paula Lappi (turvapalvelut) Mikkelin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Kiiskinmäenkatu 2, 50130 Mikkeli, puh. 044 794 4935, fax (015) 194 3318, sähköposti: paula.lappiat)mikkeli.fi
Tukipalveluista vastaa: Kotihoidon esimies Ulla Yli-Karro Mikkelin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Kiiskinmäenkatu 5-7, 50130 Mikkeli, puh. 044 794 3310, sähköposti: ulla.yli-karro(at)mikkeli.fi
|
 |