| Sosiaali- ja terveyslautakunta 31.12.2011 saakka |
Pöytäkirjat Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on toimia sosiaali- ja terveyslainsäädännössä tarkoitettuna monijäsenisenä toimielimenä ja käyttää tälle toimielimelle lainsäädännössä säädettyä ratkaisuvaltaa, jollei johtosäännössä tai muutoin ole toisin määrätty.
Lautakunnan erityisenä tehtävänä on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen kaupungin asukkaille, väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä sosiaalisten ongelmien ja niiden haittavaikutusten ehkäiseminen ja vähentäminen. Lautakunta voi tuottaa lisäksi terveyspalveluja muille siten kuin siitä erikseen sovitaan.
Valtuusto valitsee sosiaali- ja terveyslautakuntaan toimikauttaan vastaavaksi ajaksi 13 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Jaosto Sosiaali- ja terveyslautakunnassa on jaosto, johon lautakunta nimeää 5 varsinaista jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä.
Jaoston tehtävänä on päättää yksilöön kohdistuvista tahdonvastaisista toimenpiteistä ja niistä yksilöön kohdistuvista asioista, jotka asiakas tyytymättömänä viranhaltijan tekemään päätökseen on vaatinut siirtämään lautakunnan käsiteltäväksi.
1.1.2012 alkaen Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimessa toimii Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta sekä sen yksilöjaosto ja Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta
|