Päävalikkoon
03.09.2010 klo 00.12

TAIDEMUSEOSSA ESILLÄ NYT

26.3.-5.9.2010 Hiroyuki Masuyama

20.5.-5.9.2010 Teoksia Martti Airion taidekokoelmasta


TAIDEMUSEON 2. KRS:N TYÖPAJATILA
Teoksia Martti Airion taidekokoelmasta -näyttelyyn liittyen voit tehdä oman asetelmamaalauksesi työpajatilassa, piirustusvälineet on varattu valmiiksi kaikkien käytettäviksi.


Mikkelin taidemuseo/
Etelä-Savon aluetaidemuseo


Mikkelin taidemuseo tutkii, dokumentoi ja esittelee mm. eteläsavolaista kuvataidetta. Painopistealueita ovat näyttelytoiminta ja taidemuseon hallussa olevien taidekokoelmien hoitaminen ja kartuttaminen sekä suomalaisen kuvitustaiteen esitteleminen ja kerääminen.
Mikkelin taidemuseo aloitti toimintansa vuonna 1970 Johannes Haapasalon museo- nimisenä. Vuonna 1976, museon saatua lahjoituksena Martti Airion taidekokoelman, nimi muutettiin Mikkelin taidemuseoksi. Etelä-Savon aluetaidemuseoksi se nimitettiin 1981. Taidemuseo toimii arkkitehti Armas Rankan suunnittelemassa ns. graniittitalossa vuodelta 1912.

Kuva: Matti Sikanen

















AVOINNA
YHTEYSTIEDOT
PÄÄSYMAKSUT