![]() |
|||||
|
Takaisin SUOMEN ASUTTAMINEN
Ihmiset alkoivat asuttaa Suomea pian viimeisimmän jääkauden päätyttyä, eli noin 10000 vuotta sitten. Koska maankuori oli painunut jäämassojen alla lommolle, Suomen kartta näytti erilaiselta kuin nykyään. Suomen alueelle muutti ihmisiä ainakin nykyisen Viron alueelta ja Laatokan eteläpuolelta. Ensimmäiset ihmiset elivät kivikautta. He pyydystivät hirviä ja muuta riistaa aseilla, joissa käytettiin taidokkaasti tehtyjä kivisiä ja luisia kärkiä. Ihmiset asuivat kota-asumuksissa lähellä hyviä kalastuspaikkoja. Esineiden ja keramiikkatyylien perusteella kivikausi on jaettu useisiin lyhyempiin jaksoihin. Kivikautta kesti aina 1300-luvulle eKr. saakka. Silloin Suomeen levisi taito valaa pronssiesineitä ja siirryttiin pronssikauteen. Rautakauteen siirryttiin 500 eKr., jolloin Suomeen levisi raudantekotaito. Itä-Suomessa tämä opittiin idästä ja Länsi-Suomessa lännestä. Tehtäviä
|
|||||