Rakennuksen paikan ja korkeusaseman maalle merkitseminen sekä sijaintikatselmuksen toimittaminen
|
Rakennusvalvontaviranomainen vaatii uudisrakentamiseen liittyen yleensä rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkinnän. Vaadittavan mittauksen tarpeellisuus ilmenee myönnetyn rakennusluvan asiakirjoista.
Rakennuksen paikan maastoon merkintä Rakennuksen tarkan paikan ja korkeusaseman maastoon merkintä suoritetaan ennen rakentamiseen ryhtymistä. Merkintä tehdään asiakkaan tilauksesta senjälkeen kun rakennuslupahakemus on hyväksytty. Työ tilataan mittaus ja kiinteistöt -yksiköstä ja se on syytä tehdä vähintään kaksi arkipäivää ennen toivottua ajankohtaa. Ennen viranomaisen vaatimaa tarkkaa rakennuksenpaikan merkintää ja sen jälkeen kun korkeusasema on tuotu tontille, rakentaja voi tehdä itse ns. likimain mitauksen pohjan kaivua ja ns. lankapukkien rakentamista varten. Mittaus ja kiinteistöt -yksikkö suorittaa tarvittaessa myös ns. likimain mittauksen, mutta perii tästä toimenpiteestä erillisen käytettyyn työaikaan perustuvan maksun
Sijaintikatselmus Rakennuksen perustusten (sokkeli) valmistuttua suoritetaan asiakkaan tilauksesta rakennuksen sijaintikatselmus. Sijaintikatselmuksella varmistetaan että rakennuksen sijainti ja korkeusasema ovat hyväksyttyjen piirustusten mukaisia, suoritetusta katselmuksesta kirjoitetaan todistus.
Aidan paikan merkintä Tontin nurkkapyykit on kaava-alueella merkitty maastoon useimmiten rautaputkilla. Useasti rakentamisen yhteydessä pyykin paikka peittyy tai pyykin paikka ei ole tiedossa, jolloin sen sijainnin määritys suoritetaan ns. aidan paikan merkintämittauksella. Määritetty sijainti näkyvöitetään pystyttämällä pyykin viereen seiväs. Hävinneen pyykin sijainti merkitään lisäksi puupaalulla.
Taksa 1.1. 2011 alkaen Rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkintä sekä sijaintikatselmuksen toimittaminen kultakin pisteeltä 78 € , kuitenkin vähintään 310 €. Kun kysymyksessä on pohjapinta-alaltaan enintään olemassa olevan rakennuksen suuruinen laajennus tai kevytrakenteinen katos, on maksu puolet edellä mainitusta. Aidan paikan maalle merkitseminen tai sijaintikatselmuksen toimittaminen, kutakin alkavaa aidan 200 metriä kohden 70 €.
Rakennusvalvontamittausten lisäksi yksikkö suorittaa tilaustyönä myös muita maastomittaukseen liittyviä kartoituksia ja mittauksia. Tilausta tehtäessä kohteen paikallistamiseksi on syytä varautua ilmoittamaan kohteen kiinteistötunnus ja kohteen katuosoite.
Työkorvaus Kahden hengen mittausryhmä 70,00 €/h + alv
Kolmen hengen mittausryhmä 105,00 €/h + alv
Työkorvauksen veloitushinnat sisältävät yleiskustannuskorvauksen.
Maastomittaustilaukset ja tarkemmat tiedot: Maanmittausteknikko Seppo Lemettinen 044 794 2536 Kartastoteknikko Jorma Rusanen 044 794 5713
|