|
 Naisvuoren puisto on kunnostettu aivan hiljattain.
Viherrakentamisen tavoitteena on vetovoimaisen ja kaupunkielämän perustarpeita vastaavan ympäristön luominen, sekä viheralueiden arvon säilyttäminen.
Vuonna 2011 on tavoitteena rakentaa leikkipaikka Visulahden kaupunginosassa sijaitsevaan Onnelanpuistoon, laajentaa Kirjalan kaupunginosassa sijaitsevaa Lemmikkieläinten hautausmaata, sekä aloittaa Suojakallionpuiston rakentaminen Tupalan kaupunginosaan. Lisäksi tehdään ns. pieniä viherrakennuskohteita, sekä leikkivälineiden ja kalusteiden kunnostustöitä useassa kohteessa eri puolilla kaupunkia ja aloitetaan Musiikkipuiston peruskorjaus. Viime vuonna aloitetun Vanhan eteläisen hautausmaan peruskorjaus viimeistellään istuttamalla sinne 19 rauduskoivua kevään aikana.
Ympäristönhoidon investointimääräraha vuodelle 2011 on 280.000 ilman erillishankkeina toteutettavaa Mikkelipuistoa ja Vanhan eteläisen hautausmaan peruskorjausta ja se jakautuu alustavasti seuraavasti:
● Pienet viherrakennuskohteet 45000 € ● Suojakallionpuisto 30000 € ● Leikkivälineiden ja kasvillisuuden uusiminen 45000 € ● Onnelanpuiston leikkipaikka 70000 € ● Lemmikkieläinten hautausmaan laajennus 30000 € ● Musiikkipuisto 60000 €
| Uimarantojen rakentaminen |
Uimarantojen investoinnit suunnataan kokonaan nykyisten uimarantojen ja –paikkojen (yhteensä 32 kpl) peruskorjaukseen. Määrärahan kohdentaminen tehdään yhdessä liikuntatoimen kanssa.
Vuodelle 2011 uimarantojen investointeihin osoitetulla 70.000 euron määrärahalla jatketaan Kaihun uimarannan peruskorjausta, sekä tehdään pieniä kunnostustöitä nk. Kyläuimarannoilla.
|