| Porrassalmen kulttuurimaisema |
Pitkäaikaisen kehityksen ja jatkuvan toiminnan muokkaama monipuolinen kulttuurimaisema, jota on viljelty ja asuttu kivi- ja rautakaudelta lähtien. Saimaan rannan tuntumassa, pohjois-eteläsuunnassa on alueen selkärankana Mikkelinharju, sen lakea pitkin on kulkenut 1500-luvulta lähtien Lappeentie. Tien ja Saimaan välinen rinneranta on sata vuotta vanhaa huvila-aluetta.
Tien länsipuolella avautuu laaja pelto- ja laidunmaisema, jonka vanhoihin taloihin liittyy hallinto- ja sotahistorian tapahtumia ja henkilöitä useiden satojen vuosien ajalta. Runsaat muinaisten hautojen ja asuinpaikkojen jäänteet ja rautakaudelta asti jatkunut viljely tuovat Latokallion, Kokkomäen ja Surnun lähiympäristöön muinaismaiseman piirteet ja 13.6.1789 käydyn Porrassalmen taistelun muistot topeliaanisen sunnuntaimaiseman piirteitä.
Kartta kohteesta (pdf)
|