|
Vanhempi tarkastaja Silja Konsa:
Viron kartanopuistot perinteen
suojelun kannalta katsoen |
Viron puistot ovat muodostuneet useimmiten kartanojen ympärille. 1800- ja 1900-luvun vaihteella laskettiin Virossa ca 1100 kartanoa, täten tämä luku voidaan katsoa myös todennäköiseksi kartanopuistojen määräksi. Nykypäivään asti noin 800 niistä on säilynyt tai on ainakin seurattavissa. Puistoista arvoikkaimmat on otettu rakennustaiteellisten kokonaisuuksien erottamattomina osina maisemallisten ja luonnonnähtävyyksiensä puolesta muistomerkkien ja historiallisten kohteiden suojelun (288 puistoa) ja luonnonsuojelun piiriin (338 puistoa).
Tietoja Viron kartanojen puutarhoista löytyy 1600-luvun keskipaikkeilta alkaen – vaiheelta, jolloin linnoituksenkaltaisista kartanoista alettiin rakentaa avonaisempia ja hienompia. Esimerkkinä voisi mainita de la Gardien omistaman Kolgan kartanon Harjunmaalla sekä saman suvun omistaman kartanon Suuremõisa Hiidenmaalla.
1700-luvun alkupuolella rakennettiin suurenmoinen barokkityylinen Kadriorgin puisto /Katharinenthal/, joka on tähän asti Viron edustavimpia, puhdastyylisimpiä ja samalla parhaiten hoidetuimpia puistoja. Vuonna 1718 Venäjän tsaari Pietari I mittasi Pietarista mukaan ottamansa arkkitehtin Niccoló Michettin kanssa Tallinnan lähellä korkealla sijaitsevalla alueella kalkkikiven klintin ja meren välillä paikat, johon voi perustaa palatsin ja puutarhan. / Niccoló Michetti toimi myöhemmin koko Venäjän pääarkkitehtina, hän järjesti Venäjän uuden pääkaupungin Pietarin ja sen lähiön palatsien laajamittaisia perustustöitä/. Koska Pietari I oli vieraillut vuonna 1717 Versaillesissa, sitten puutarha suunniteltiin ennen kaikkea ranskalaistyylisten esikuvien mukaan. Tärkein kokonaisuuden suunnittelun periaate oli rakennusarkkitehtuurin ja puiston yhtenäisyys. Meren puoleen suuntautuvaan asteittaiseen maisemaan rakennettiin ankarissa geometrisissa muodoissa palatsinedusta „Alempi puutarha“ ja palatsin takana sijaitseva „Ylempi puutarha“. Nämä sommiteltiin puistokäytävistä, leikatuista pensasaidoista, säännöllisistä kukkapenkeistä, erimuotoisista lammeista, kanavista, kahdesta kaskaadista, veistoksista ja monista muista pienmuodoista. Tällä hetkellä on barokkityylinen tarha osittain jälleenrakennettu.
Voisi ajatella, että keisariperheen omistamasta Kadriorgin puistosta olisi otettu mallia muiden monien kartanopuistojen suunnittelussa. Mutta kuitenkin Kadriorgin palatsikokonaisuus jäi Viron olosuhteissa poikkeukselliseksi ilmiöksi.
Pohjansota (1700-1721) ja rutto olivat tuhonneet maan pitkiksi vuosikymmeniksi sekä kartanoarkkitehtuurin ja puutarhataiteen kehitys hidastui tai oli vaatimatonta. Kuitenkin tämän ajajakson puistoista ovat säilyneet muutamat puiston osat. Nykypäivänäkin asteittaiset terassit ovat seurattavissa Saaren ja Luuan puistoissa sekä samoin on seurattavissa tähtimaisesti risteävistä bosketteista (engl. boscet) sommiteltu puistoalue Väänan kartanossa.
Viron puutarhataiteen kehityksessä 1700-luvun vuodet 1750-60 ovat mullistavia, silloin todellinen rakennusbuumi seurasi sodanjälkeistä lamaannuskautta. Kartanonherrojen taloudellisen hyvinvoinnin kohentuessa ruvettiin yhä enemmän korostaa edustavuutta. Kartanot suunniteltiin tyylillisesti yhtenäisinä kokonaisuuksina, joissa rakennukset ja puutarha muodostivat yhtenäisen arkkitehtoniikan. Keskeisellä paikalla oli kartanon päärakennus, jonka luo hyvin usein johti kauempaa maantieltä alkava akselimaisuutta painostava puistokäytävä. Päärakennuksen edessä avautui edustavine fasadine sivurakennuksilla kehystetty etuaukio. Kiertotiellä ympäröity avattu aukio muodosti kartanon ns. kunniapihan. Puutarha regulaarisine tieverkostoineen, kukkapenkkineen ja pensasaitoineen sijaitsi useimmiten päärakennuksen takana, harvemmin sen edessä tai vieressä. Puiston eriosien (kuten ruusutarhan, kasvistarhat, kasvikokoelmat ym) sijanti oli tämän ajajakson useimmissa kartanoissa regulaarista. Mutta jo 1700-luvun lopussa voidaan huomata kehitystä vapaamuodollisten puutarhasuunnitelmien laatimisen suuntaan, joka merkitsee englantilaisen puistotyylin viljeilyn alkua Virossa.
Kartanosuunnittelussa otettiin yhä enemmän huomioon maiseman mahdollisuuksia. Aiemmassa rakentamisen kehitysvaiheessa erotettiin ankarasti selvärakenteinen kartanokokonaisuus selkeästi (raja-aidoilla selkeästi eristetty) luonnonmaisemasta, mutta silloinen puistosuunnittelu puolestaan tavoitteli arkkitehtuurin ja luonnonmaiseman orgaanisempaa yhdistelemistä. Puisto soveltui konkreettiseen maisemaan, puiston rakenteen määräsivät avattujen ja suljettujen alueiden suhde, vastakohtaisesti sijaitsevat puiden ryhmät, luonnonvesistöt, näköalat päärakennuksille ja puiston pienmuodoille. Klassisen tyylin palatsinkaltaiselle päärakennukselle, jonka sijainti oli nyt muiden rakennuksien suhteen vapaampaa, annettiin näkyvä sijaintipaikka ympäröivän puiston taustalla.
Tietyt muutokset tapahtuivat historismin kaudella 1800-luvun toisesta neljänneksestä alkaen.
Verrattuna aiempaan luonnonmaiseman osuus suunnittelussa tuli yhä tärkeämmäksi. Puistosuunnittelussa otettiin huomioon niityt ja laakeat laaksonpohjat, vaihtelevaiset joenrannat, koskiset purot, romanttiset näköalat korkeilta rannoilta jm., joihin sommiteltiin elvytetyt entisaikojen tyyliset rakennukset.
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa avarat näköalat ja kauas kohdistuvat suunnat väistyivät, puistoihin ilmestyi enemmän yksityiskohtia ja puistot muuttuivat tiheämmäksi. Huomio kohdistui kuviollisesti asetettuihin teppisryhmiin, leikattuihin pensasaitoihin, näyttäviin eksoottisiin kasveihin ja mielikuvituksekkaisiin puutarharakennuksiin.
Puutarhojen ja puistojen suunnitteluun ja huoltamiseen osallistui yhä enemmän alan asiantuntijoita – maisema-arkkitehteja, dendrologeja, puutarhureita ja puutarhanhoidonseurojen opastajia. Kuuluisimmista Virossa työskennellyistä puistoarkkitehteista voisi mainita pitkäaikaista Riian kaupunkipuistojen johtajan Georg Kuphaldtin (1853-1938) ja paikallista syntyperää olevan Walter von Engelhardtin (1864-1940).
Täysin uuden sivun kartanopuistojen historiassa käänsi vuonna 1919 Virossa voimaan astunut maareformi. Valtio pakkolunasti kartanot, tontit paloiteltiin sekä jaettiin useiden omistajien kesken. Tämän seurauksena baltiansaksalainen puutarhataide loppui. Neuvosto-kaudella suurin osa kartanoista oli valtion omistuksessa. Nykyaikana puistot ovat valtion omistuksessa vai paikallisen itsehallinnon alaisuudessa tai yksityisomistuksessa (palautettu entisille omistajille).
Muistomerkkien ja historiallisten kohteiden suojelun piiriin on otettu kartanopuistoja jo neuvosto-aikanakin, jolloin joitakin niistä entistettiin (esim. Palmse, Sagadi ym. kartanopuistot). Mutta useista puistoista ei pidetty huolta ja ne vesoittuivat. 1990-luvun puolivälissä uuden muistomerkkien ja historiallisten kohteiden suojelun lain yhteydessä tarkistettiin kaikki suojelun alaiset puistot uudelleen ja julistettiin Viron tasavallan lain mukaan suojelukohteiksi. Täytyy myös lisätä, että 1990-luvulla puistojen huolto ja sisällöllinen työ olivat aika vähäisiä – ei ollut koulutettuja maisema-arkkitehteja, hoidettiin vain muutamia edustavia puistoja (Kadriorg, Oru, Keila-Joa ja lisäksi muutamat muut), uudet kartanonomistajat huolehtivat pääasiallisesti päärakennuksista.
Viime vuosina Tarton maatalousyliopisto on alkanut kouluttaa maisema-arkkitehteja ja yleinen kiinnostus viheralueiden kysymysten kohtaan on kasvanut, Museovirasto (vir. Muinsuskaitseamet) järjestää puistojen tiedotustyötä (seminaarit, infopäivät, kunnostustöiden ohjeet), myös kartanonomistajat ovat alkaneet hoitaa, entistää ja uudelleenrakentaa puistojaan. Muistomerkkien ja historiallisten kohteiden suojelun lain mukaan omistajien on velvollisuus sopia Museoviraston kanssa suojelun piiriin kuuluvien puistojen hoito- ja kunnostustöistä. Laajamittaisten töiden suorittamiseksi täytyy laatia muistomerkkien suojelun erityisehdot ja niiden perusteella tehdä viheralueen luonnos. Muistomerkkien ja historiallisten kohteiden suojelun erityisehdot käsittävät puiston historiallisen yleiskatsauksen, kuvauksen, dateeraukset, tilanteen arvionnin, puiston osien arvon arvioinnin, säilytettävyyden vaatimukset ja suunniteltujen muutoksien arvionnit. Suojelun piiriin kuuluvien puistojen erityisehtojen laatimisen ja kaavoituksen oikeus on vain Museoviraston luvan saaneilla yrittäjillä, jotka ovat saaneet vastaavan koulutuksen ja ovat tietoisia suojelun periaatteista. Tärkein niistä periaatteista on historiallisen ja arkkitehtonisen arvon säilyttäminen. Historiallinen arvo tarkoittaa käsityksemme mukaan puiston tyyliä, aikakautta, muistioillisia kerrostumia sekä arkkitehtoninen arvo tarkoittaa kaavoitusta, historiallista tilan struktuuria, näköaloja ja painostuksia, historiallista tieverkostoa, puistokäytäviä, vesistöjä ja puiston dendrologista koostumusta. Historiallisen puiston somistukseen ja tämän nykypäivään asti säilyneisiin yksityiskohtiin on suhtauduttava kuin kulttuuriarvoon, jota täytyy säilyttää ja suojella.
Kartanopuistojen omistajat ovat jo aloittaneet suunniteltujen viheralueen kaavojen mukaiset rakennustyöt (Raadi, Sausti jm. kartanopuistot). Tällaiset kiitettävät yritykset ovat saaneet positiivisen heijastuksen myös tämänvuotisten Euroopan rakennusperintöpäivien aiheena. Samoin selitämme rakennusperintöpäivinä puistojen ja puutarhojen säännöllisen hoitamisen tärkeyttä, koska pitkät tauot hoitamisessa aiheuttavat kalliita ja aikaavieviä entistämistöitä tulevaisuudessa.
|
