| Vesiosuuskunnan perustaminen |
Vesiosuuskunnan tavoitteena on, rakentaa ja ylläpitää pitkällä tähtäimellä toimiva vesijohto- ja jätevesijohtoverkosto mahdollisimman taloudellisesti. Uuden vesiosuuskunnan perustamisessa on hyvä olla apuna Osuuskunnan perustamisopas , josta löytyy hyviä neuvoja osuuskunnan perustamiseen.
Mikkelin kaupungin Yhdyskuntatekniikka ja ympäristö yksikkö avustaa vesiosuuskunnan perustamisessa ja verkostojen suunnittelussa Mikkelin kaupungin alueella. Selvitystyö verkoston rakentamiseksi käynnistyy yleensä alueen asukkaista koostuvan ryhmän aloitteesta. Pienikin ryhmä (3 hlö) voi käynnistää selvitystyön. Keskustelun pohjalta päätetään jatkotoimenpiteistä asian edistämiseksi. Osuuskuntamuotoinen vesihuoltoverkoston suunnittelu ja rakentaminen vie aikaa noin 2 vuotta siitä hetkestä kun selvitystyö käynnistetään.
Uusien alueellisten verkostojen rakentaminen on edullisinta toteuttaa olemassa olevan vesiosuuskunnan tai vesihuoltolaitoksen verkoston viereen, jolloin vesien siirtomatkat eivät muodostu kohtuuttomiksi. Vesihuollon kehittämissuunnitelman liitteessä 3 on esitetty toteutuneet, suunnittelun alla olevat ja alustavan arvion perusteella kohtuullisilla kustannuksilla rakennettavat alueet.
Vesiosuuskunnan perustamisessa ja toiminnassa tarvittavia asiakirjoja:
- Vesiosuuskunnan perustamiseen tarvitaan perustamisasiakirja, joka tehdään osuuskunnan perustamiskokouksessa.
- Vesiosuuskunnan toimintaan tarvitaan säännöt, jotka tehdään perustamisen yhteydessä.
- Vesiosuuskunnan rekisteröiminen tehdään kaupparekisteriin perustamisilmoitus lomakkeilla.
- Osuuskuntalaki löytyy oikeusministeriön kotisivuilta (.pdf)
- Vesihuoltoverkoston rakentamiseen tarvitaan maanomistajan suostumus.
- Vesiosuuskunta ja kiinteistön omistaja/haltija tekevät verkoston käyttö- ja liittymissopimuksen.
|