| Jätevesijärjestelmien saneerausten tuet ja avustukset |
Talousjätevesiavustus
Kyseessä on ARA:n (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) avustus. Avustettavia toimenpiteitä ovat mm. vaatimukset täyttävän jätevesijärjestelmän rakentaminen tai jätevesiverkostoon liittyminen. Avustusta myönnetään sosiaalisen ja taloudellisen tarveharkinnan perusteella eli ruokakunnan tulot eivät saa ylittää asetettuja tulo- eikä varallisuusrajoja. Tulorajoja on korotettu vuonna 2008. Avustusta voidaan myöntää enintään 35 % hyväksyttävistä kustannuksista. Avustusta haetaan kunnalta, joka myös myöntää avustuksen. Päätös avustuksen myöntämisestä on saatava ennen töiden aloittamista. Lisätietoja saa kunnista.
Kotitalousvähennys verotuksessa
Omassa käytössä olevan asunnon ja vapaa-ajan asunnon jätevesijärjestelmän kunnostamisen työosuuteen on mahdollista saada kotitalousvähennystä verotuksessa. Vähennys on tällä hetkellä enintään 3000 euroa/henkilö/vuosi. Työ ei saa olla uudisrakentamista ja edellyttää, ettei työhön ole saatu talousjätevesiavustusta. Lisätietoja saa verotoimistosta.
Lisätietoja:
Valtion ympäristöhallinnon hajajätevesituet
ARA (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus)
Mikkelin asuntotoimiston tukia koskevat sivut
|