 |
Kiireettömään hoitoon määräajassa
Vuoden 2005 maaliskuun alusta kiireettömät tutkimukset ja kiireetön hoito on saatava määräajassa sekä terveyskeskuksessa että sairaalassa.
Terveyskeskukseen on saatava arkipäivisin virka-aikana puhelinyhteys välittömästi. Virka-ajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka terveyskeskus on julkisesti ilmoittanut olevansa avoinna. Muuna aikana terveyskeskus järjestää päivystyksen.
Hoidon tarve on arvioitava terveyskeskuksessa kolmen päivän kuluessa yhteydenotosta. Hoidon tarpeen voi arvioida muukin terveydenhuollon ammattihenkilö kuin lääkäri. Terveydenhuollon ammattihenkilö voi usein jo puhelimessa arvioida, tarvitseeko soittajan tulla vastaanotolle hoidon tarpeen arviointia varten, vai annetaanko hänelle hoito-ohjeet puhelimessa. Jos hoidon tarpeen arviointi edellyttää käyntiä terveyskeskuksessa, potilaalle varataan aika niin, että hän pääsee vastaanotolle kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta.
Suun terveydenhuolto
Myös suun terveydenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä puhelinyhteys terveyskeskukseen on saatava välittömästi. Suun hoidon tarve arvioidaan usein heti ensimmäisessä yhteydenotossa, jolloin yleensä hammashoitaja tekee ensimmäisen arvion hoidon tarpeesta selvittämällä yhteydenoton syyn, sairauden oireet ja niiden vaikeusasteen sekä hoidon kiireellisyyden. Hammashoitaja ohjaa asiakkaan joko hammaslääkärille tai suuhygienistille. Tarvittaessa hän antaa puhelimessa hoito-ohjeita. Hammashuoltajat/suuhygienistit tekevät myös suun terveystarkastuksia. Hoidon tarpeen arvio sekä annetut hoito-ohjeet kirjataan potilasasiakirjoihin.
Hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi arvioitu hoito on järjestettävä kohtuullisessa ajassa, kuitenkin viimeistään kuudessa kuukaudessa. Hammaslääkäri päättää tutkimustensa perusteella, mitä hoitoa potilas tarvitsee ja keskustelee eri vaihtoehdoista hänen kanssaan. Potilas ei voi saada mitä tahansa haluamansa hoitoa, vaan hammaslääkäri päättää hoidon tarpeellisuudesta. Potilas käy suun hoidossa yksilöllisesti suunnitellun hoitosuunnitelman mukaisesti. Hoitoväli voi usein olla pidempi kuin yksi vuosi. Kiireelliseen hoitoon on päästävä heti.
Myös suun terveydenhuoltoon on laadittu yhtenäisiä hoidon perusteita. Erityistä huomiota on kiinnitetty ehkäisevään hoitoon. Jos potilas käyttää yksityisiä hammaslääkäripalveluja, sairausvakuutus korvaa osan hoitokustannuksista.
|
 |