| Työllisyyden hoidon avustusten jakoperusteet |
Mikkelin kaupungin työllisyydenhoitoa tukeva strategia on kohdistettu edistämään nuorten työllistymistä, vähentämään pitkäaikaistyöttömyydestä aiheutuvaa syrjäytymistä ja kustannuksia sekä helpottamaan avoimille työmarkkinoille pääsyä, mikäli siinä on vaikeuksia.
Mikkelin kaupunki jakaa avustusta toimijoille, jotka edistävät näitä tavoitteita. Avustusta voi hakea rekisteröity yhdistys tai järjestö. Avustusta voi hakea myös muu yhteisö sillä edellytyksellä, ettei avustuksen myöntäminen riko olemassa olevaa lainsäädäntöä (esimerkiksi kilpailulainsäädäntö).
Mikkelin kaupunki tarkistaa työllisyydenhoitoa tukevan strategiansa vuosittain. Tästä huolimatta avustusten myöntämisessä pyritään pitkäkestoiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön.
Avustusta työllistämiseen ja siihen liittyvään työtoimintaan
Kenelle myönnetään? Avustus myönnetään Mikkeliläisille rekisteröidyille yhdistyksille toiminnan tukemiseen. Avustuksen saamisen perusteena on, että hakija toteuttaa toimintaa, joka on muodoltaan joko:
- työllistämistä
- tavoitteellisen työelämänvalmennuksen, työharjoittelun tai kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä.
Työllistymis- ja työhönvalmentautumisen mahdollisuuksien toivotaan kohdistuvan mahdollisimman hyvin niihin kohderyhmiin, jotka ovat Mikkelin kaupungin työllisyydenhoitostrategiassa priorisoitu. Esim. vuonna 2010 näitä kohderyhmiä ovat olleet 500 päivää työmarkkinatukea saaneet ja nuoret.
Kuka myöntää? Avustuksen myöntää Mikkelin kaupunki Henkilöstö- ja Kehittämispalvelujen esityksestä.
Milloin haetaan? Avustusten haku on syyskuun loppuun mennessä. Hakulomake on tulostettavista kaupungin www-sivuilta: lomakkeet
Miten haetaan? Hakemuslomakkeita saa Mikkelin kaupungin internet-sivuilta. Hakemuksessa tulee käydä selville seuraavat tiedot:
- yhdistyksen nimi
- osoite, sähköpostiosoite sekä mahdollinen www-osoite
- pankkiyhteys
- kotipaikka
- perustamisajankohta
- Y-tunnus
- yhdistyksen puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja sekä heidän osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
- hallituksen kokoonpano
- yhdistyksen kokonaisjäsenmäärä
- yhdistyksen kannatus- ja tukiyhteisöt
- haettava avustussumma
- saako yhdistys muuta tukea valtiolta, kunnalta tai muulta taholta
- kuinka paljon yhdistys on työllistänyt kuluvana vuonna
- kuinka paljon yhdistys aikoo työllistää tulevana vuonna
- työsuhteiden muoto (osa-aikatyö, kokoaikatyö)
- ketkä työllistämisestä hyötyy
- yhdistyksen tehtäväalueet
Mihin hakemukset toimitetaan? Hakemukset osoitetaan Mikkelin kaupungin yhteispalvelupisteeseen tai osoitteella Mikkelin kaupunki Henkilöstö- ja kehittämispalvelut PL 33 50101 Mikkeli Kuoreen merkintä ”työllisyys”
Lisätietoja antavat: Merja Airas, henkilöstösihteeri. 044 794 2071, merja.airas(at)mikkeli.fi Pekka Patama, projektipäällikkö. 044 794 2270, pekka.patama(at)mikkeli.fi
|