|
13.06.2011
Mikkelin kaupungille hyvinvointiohjelma
| Tavoitteina päihteiden käytön |
| vähentäminen, liikunnan lisääminen |
| ja painonhallinnan edistäminen |
Hyvinvointiohjelma (pdf)
Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina kaupungille hyvinvointiohjelman. Ohjelman keskeisinä tavoitteina ovat kaupunkilaisten päihteiden käytön hillitseminen, päihdehaittojen vähentäminen, liikunnan lisääminen ja painonhallinnan edistäminen. Ohjelmalla halutaan myös muulla tavoin edistää asukkaiden hyvinvointia. Hyvinvointiohjelma on laadittu Mikkelin kaupungille nyt ensimmäistä kertaa.
Hyvinvointiohjelma on tarkoitettu toteutettavaksi tämän ja ensi vuoden aikana. Ohjelmaan on koottu runsaasti konkreettisia keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Oleellista on, että hyvinvointi on kaupungin kaikkien hallinnonalojen yhteinen asia ja että kuntalaisten hyvinvointi otetaan huomioon kaikessa päätöksenteossa ja sen valmistelussa.
Hyvinvointiohjelma on koottu kaupunginjohtajan nimeämässä hyvinvointityöryhmässä, jossa on ollut laaja edustus kaupungin toimialoilta, luottamushenkilöistä ja myös Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä. Kaupungilla on ollut käytettävissään myös puolipäiväinen hyvinvointikoordinaattori Arja Väänänen, joka on vastannut hyvinvointiohjelman kokoamisesta ja hyvinvointityöryhmän sihteerinä toimimisesta.
Hyvinvointiohjelman taustalla on sekä Mikkelissä vuonna 2008 tehty hyvinvointiselvitys että kaupungin strategia, jonka painopisteinä ovat muun muassa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Hyvinvoinnin parantamisen keinoista on haluttu tehdä mahdollisimman konkreettisia. Hyvinvointityöryhmä esittää muun muassa, että kevyen liikenteen väyliä rakennetaan lisää ja että niiden turvallisuutta parannetaan. Myös lähiliikuntapaikkoja toivotaan lisää.
Hyvinvointityön juurruttamiseksi tarvitaan hyvinvointityöryhmän mielestä vastuiden, roolien ja resurssien määrittelyäsekähyvinvointijohtamisen välineiden käyttöönottoa kaupunkiorganisaatioissa. Hyvinvointijohtamisen välineitä ovat valtuustokausittain tehtävä Hyvinvointikertomus sekä päätöksenteon tukena käytettävä ennakkoarviointiprosessi (käsittäen ihmisiin kohdistuvien vaikutusten (IVA), lapsivaikutusten, sosiaalisten-, ympäristö- sekä yritysvaikutusten arvioinnin).
Kunnat voivat jatkossa hyödyntää päätöksenteon tukena sähköistä hyvinvointikertomusta, jonka avulla hyvinvoinnin uhat, painopisteet ja resurssien tarve saadaan integroitua suoraan kunkin toimialueen tuloskortteihin. Näin mahdollistetaan hyvinvointiasioiden liittäminen yhä luontevammin toimintasuunnitelmiin ja talousarvioon.
Tavoitteena on, että hyvinvointia edistävät toimenpiteet näkyvät kaikkien hallintokuntien toimintasuunnitelmissa ja talousarvioissa. Toukokuun alussa voimaan tullut terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia tekemään hyvinvointikertomuksen (laaja hyvinvointiselvitys) valtuustokausittain ja vuosittain suppeamman selvityksen valtuustolle kuntalaisten hyvinvoinnin tilasta sekä toimenpiteistä, joilla hyvinvointiuhkiin puututaan.
Lisätietoja antavat hyvinvointikoordinaattori Arja Väänänen, puh 044 351 6550 ja hyvinvointityöryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Maria Närhinen, puh 044 794 4200.
|