|
27.08.2010
Uudistuvalle Mikkelin Hallitustorille suunnitellaan lasten leikkipaikka yhdessä kaupunkilaistan kanssa |
Mikkelin kaupunki aikoo suunnitella uudistuvalle Hallitustorille tulevan lasten leikkipaikan yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Kaupunki kutsuu kuntalaisia avoimella kutsulla ns. Ideax-hankkeen suunnitteluryhmään. Tavoitteena on luoda torin ja Hallituskadun yhteyteen leikkipaikka, jossa elämyksellisyys, sukupolvet, tekeminen ja riemu kohtaavat.
Asiasta kiinnostuneita etsitään viikonvaihteessa julkaistavan lehti-ilmoituksen välityksellä. Kaikista mukaan haluavista arvotaan kymmenen hengen suunnitteluryhmä leikkipaikan lopullista ideointia varten. Tavoitteena on lisätä kaupungin ja sen asukkaiden vuorovaikutusta ja palveluiden käyttäjälähtöisyyttä. Suunnittelussa käytetään hyväksi myös sosiaalista mediaa.
Ideax-hanke ja sen konkreettisena lopputulemana syntyvä leikkipaikka ovat osa laajempaa kokonaisuutta, jossa ovat kaupungin ohella mukana myös Tieto Oy, VTT ja Lapin yliopisto. Hankkeessa mukana olevat organisaatiot hakevat leikkipaikan suunnitteluprojektista kokemuksia hyvistä käyttäjälähtöisistä käytännöistä, joita voidaan soveltaa myös muualla maassa. Samalla Mikkelin kaupunki voi hyödyntää Tiedon, VTT:n ja Lapin yliopiston osaamista käyttäjälähtöisyyden kehittämisessä.
Tieto Oy puolestaan testaa Mikkelin hankkeen avulla käytäntöjä ja työkaluja kuntalaispalveluiden kehittämiseen ja tuotteistamiseen.
- Tiedon tavoitteena on edistää ajattelumalleja ja toimintatapoja, jotka edesauttavat uudenlaisten palvelujen kehittämisessä ja helpottavat kansalaisten osallistumista päätöksentekoon. Mikkelin leikkipaikan suunnitteluun liittyvässä hankkeessa pyrimme löytämään tehokkaita toimintamalleja mm. kansalaisvaikuttamiseen, palvelujen yhteiskehittämiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen, sanoo julkisen hallinnon liiketoiminnasta vastaava johtaja Jukka Mannermaa Tiedosta.
Hanke on kaksivuotinen ja siihen on saatu Tekes-rahoitusta.
Lisätietoja antaa kehitysjohtaja Soile Kuitunen, puh 044 794 2010.
|