|
03.12.2010
Mikkeli kehittää edelläkävijäkonseptia kaupungin palveluiden uudistamiseen |
Mikkelissä on meneillään laaja kehittämiskokonaisuus jossa uudistetaan kaupungin palveluita yhdessä asiakkaiden ja käyttäjien kanssa. Kehittämiskohteena on yhteensä 37 kaupungin palvelua. Osa näistä on sisäisiä ja osa kuntalaisille kohdennettuja.
Tavoitteena on tuottavampi ja vaikuttavampi palvelutuotanto. Ajatuksena on, että kuntalaisten ja asiakkaiden kanssa tehtävä yhteistyö uudistaa palveluja niin, että tuotanto tehostuu ja kuntalaisten osallisuuden mahdollisuudet lisääntyvät. Kuntalaisille tarjotaan edellytyksiä myös tulla mukaan varsinaiseen palvelutuotantoon.
Kehittämiskokonaisuus toteutetaan oppisopimuskoulutuksina. Palvelutuotannon uudistamiseen tähtäävissä oppisopimuskoulutuksissa on mukana yhteensä 37 opiskelijaa. Kaupunkilaisten osallistuminen tähän kokonaisuuteen toteutetaan Minun Mikkelini -verkkoalustan kautta. Osallistu arviointiin ja ideointiin. Verkkoalustan tarjoamien osallistumismahdollisuuksien lisäksi palveluiden kehittämiseksi tehdään asiakaskyselyjä ja haastatteluja.
Kehittämisrupeama on osa Mikkelin kaupungin visiossa olevan käyttäjälähtöisyyden konkretisoitumista. Mukana on sekä uusia palveluprosesseja että palvelutuotteita, teknologian sovelluksista ikääntyvien palveluihin. Aihioita kehitetään talven aikana kaupunkilaisten parhaaksi.
Konkreettisia tuotteita on tulossa teknologian sovellutuksina esimerkiksi koulutyön kehittämiseen ja maankäyttöön. Ikääntyviä halutaan palvella seniori-ikäisten joustavilla työaikajärjestelyillä, senioreille kehitetään myös matkalaukkuneuvontapalvelua ja ravitsemuspäiväkirjaa. Mikkeliläisiä palvellaan jatkossa tulevaisuuden kirjaston uusilla kulttuuripalveluilla. Uusia toiminta-, toimitila- ja lähiliikuntamahdollisuuksia kehitetään Ihastjärven, Olkkolan ja Rahulan kouluihin, sekä uudistetaan koulujen viestintäjärjestelmiä. Mikkeliläisiä lapsiperheitä varten lisätään päiväkotien yhteisöllisyyttä, varhaista välittämistä ja vuoropäiväkoteja.
Strategisella ja menetelmätasolla asiakaslähtöisyyttä vauhditetaan maaseutuhallintomallia, tuloskorttiohjauksen toimivuutta sekä tiimityömalleja uudistamalla.
Mikkeli astuu näiden uusien tuotteiden ja palveluiden sekä niiden kehittäjien avulla ison askeleen kohti käyttäjälähtöisen kuntakehittämisen kärkeä. Kuntaliiton ja työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Mikkelin kaupunki on toinen käyttäjälähtöisen kuntakehittämisen pisimmälle vieneistä edelläkävijäkaupungeista.
Lisätietoja: Kehitysjohtaja Soile Kuitunen, puh.044-7942 010 Projektipäällikkö Maarit Lehtonen, puh. 040-7705 526
|