|
02.04.2009
Diplomi-insinööri Hannu Kurki kertoi mikkeliläisille torstaina, kuinka käyttäjälähtöisyyttä on toteutettu Helsingin Maunulan kaupunginosassa.
Mikkelin Käyttäjätoreilla uutta mallia kunnalliseen kehittämiseen |
Mikkelin kaupunki järjestää yhdessä Kuntaliiton ja Movense Oy:n kanssa huhtikuussa kaksi Käyttäjätori-tapahtumaa, joilla haetaan uutta suuntaa ja tapaa kunnallisten palveluiden käyttäjälähtöiseen kehittämiseen. Käyttäjätoreilla pohditaan, miten kuntalainen voi osallistua kotikaupunkinsa palvelujen ja yhteisöllisyyden kehittämiseen. Ajatuksena on luoda Edelläkävijäkunta -kehittämiskonsepti, jossa kunnan omat työntekijät, palveluiden käyttäjät, kehittäjät ja yritykset yhdessä ideoivat uudenlaisia palvelukonsepteja ja palveluiden tuottamisen tapoja.
Käyttäjätorit järjestetään 2.4. ja 14.4. Ensimäisellä Käyttäjätorilla Hannu Kurki Helsingin Maunulasta haastaa mikkeliläisiä pohtimaan käyttäjälähtöisen kehittämisen mahdollisuuksia ja toimintatapoja. Kurjella on pitkä kokemus kaupunginosan käyttäjä- ja asukaslähtöisestä omaehtoisesta kehittämisestä. Maunulassa toiminnan taustalla on usko ja luottamus asuinalueen omaehtoiseen ja yhteisölliseen kehittämiseen. Maunula on erilaisten käyttäjälähtöisten kehittämishankkeiden ja toiminnan kautta kyennyt nostamaan alueensa arvostusta ja vetovoimaa. Vuosien kuluessa Maunula on käyttöönottanut mm. omat kotisivut ja intranetin, paikallispalveluiden portaalin ja Maunulan Mediapajan. Näillä on tuettu Maunulan hahmottumista omana kaupunginosanaan, kehitetty verkostoja paitsi alueen sisällä myös sen ulkopuolelle, tuotettu tietoa asuinalueesta, luotu projekteille pilotointialusta ja käyttäjille, yrittäjille, asukkaille ja vierailijoille yhteisiä kohtaamistilanteita.
Mikkelin 2.4. järjestettävällä Käyttäjätorilla pohditaan tammikuussa toteutetun Kuntalaiskyselyn ja Maunulan esimerkkien innoittamana, miten Mikkeli voisi kehittää kaupungin yhteisöllisyyttä ja käyttäjälähtöistä toimintatapaa kuntapalveluiden ja palvelujärjestelmän uudistamisessa. Sen lisäksi, että Käyttäjätorilla tarkastellaan voitaisiinko Mikkeliin luoda oma käyttäjälähtöinen Mikkeli-foorumi ja kuka tällaisen järjestämisestä voisi vastata, pohditaan mm. miten kaupungin palvelut voisivat saada kasvot.
Käyttäjätorien taustalla on kunnan muuttuva rooli palvelutuotannossa. Mikä rooli kunnalla on erilaisissa kehittämisverkostoissa? Miten eri osapuolet saadaan luontevaan vuoropuheluun keskenään ja miten kunta tätä asiaa voi osaltaan edistää?
Käyttäjätoreja voi seurata Kuntaliiton verkkosivujen kautta. Kaupunki tulee ottamaan vastuuta valituista kehittämisaihioista ja niiden viemisestä käytäntöön. Ajatuksena on myös laajentaa kehittämiskonseptia valtakunnalliseksi erilaisten kokeilujen ja yhteistyön kautta.
Ideointityön kooste (pdf)
Käyttäjätorin ohjelma (pdf)
Käyttäjävetoinen kehittäminen Helsingin Maunulassa (pdf)
Käyttäjätoriin liittyvää aineistoa Kuntaliiton sivuilla
Tapahtuma Yleisradion Itä-Suomen alueuutisissa
Lisätietoa Edelläkävijäkunta Living Lab –hankkeesta ja Mikkelin kokeilusta
Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki, soile.kuitunen(at)mikkeli.fi, 044 794 2010 Tuula Jäppinen, Kuntaliitto, tuula.jappinen(at)kuntaliitto.fi, 050 520 0385 Kimmo Rönkä, Movense Oy, kimmo.ronka(at)movense.fi, 050 339 7550
|