|
15.10.2009
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2010:
Talouden tasapainottamispyrkimykset leimaavat myös ensi vuoden taloutta |
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys (pdf)
Mikkelin kaupungin taloutta leimaa myös vuonna 2010 vahva talouden tasapainottamistyön jatkaminen. Tavoitteena on jatkaa ja saattaa loppuun käynnissä olevia rakenteellisen kehittämisen hankkeita ja käynnistää myös uusia, joilla voidaan pysyvästi parantaa tuottavuutta keskeisissä palveluissa myös pitemmällä tähtäyksellä. Kehittämishankkeet ovat jo tuottaneet paljon myönteisiä tuloksia. Tuottavuuden parantamisella pyritään siihen, että palvelutaso pysyy hyvänä.
Tasapainotus lähtee lyhyen aikavälin talouden tasapainottamisen toteuttamisesta, mutta osa suunnitelluista toimenpiteistä tuottaa tulosta vasta muutaman vuoden kuluttua. Pitemmällä aikavälillä tarvitaan kuitenkin pysyvän talouden tasapainon ylläpitämiseksi jatkuvaa tuottavuuden seurantaa ja parantamista. Tähän kuuluu myös henkilöstön tarpeen ja henkilöstömitoitusten arviointi.
Kaupungin talousarvio 2010 on niukasti ylijäämäinen, jolloin yhdenkin suunnitellun menon ylitys tai tulon alitus vie toteutuman alijäämäiseksi. Menotaloudessa toimialoille esitetyt tavoitteet vuodelle 2010 ovat toteuttamiskelpoisia, mutta äärimmäisen tiukkoja ja se muodostaa epävarmuutta talousarvion toteutumiseen. Myös talousarvion 2010 tulot on jouduttu suunnittelemaan äärirajoille talouden tasapainottamiseksi suunnitelmakaudella, eikä liikkumavaraa ole tuloksen parantamiseksi.
Verotulojen arvioinnissa on varauduttava taloudellisen suhdanteen aiheuttamaan työllisyyden heikentymiseen, jonka lopullisia vaikutuksia esim. verotuloihin on vaikea vielä arvioida. Vuonna 2010 ansiotulojen perusteella määräytyvien kunnallisverojen on arvioitu alkusyksyn ennusteiden perusteella alenevan valtakunnallisesti keskimäärin -3%. Talousarviossa 2010 Mikkelille kunnallisverojen alenemisen on arvioitu olevan noin -2,6 % verrattuna vuoden 2009 ennustettuun tasoon. Vuoden 2010 talousarvioesityksessä Mikkelin kaupungin tuloveroprosentti on 19,50%.
Tuloveroennusteet vuodelle 2009 perustuvat Kuntaliiton elokuun verotulojen ennustekehikoihin. Kaupungin oma ennuste verotulojen kertymisestä vuonna 2009 on ollut kesän-syksyn 2009 aikana144,2 - 145,5 milj. euroa.
Talousarvioesitys numeroina
- Vuoden 2010 talousarvion toimintakate on 213,7 miljoonaa euroa.
- Kaupungin kunnallisverotulojen arvioidaan laskevan ensi vuonna 2,6 prosenttia. Kunnallisverotuotot alenevat koko maassa noin kolme prosenttia.
- Talousarvioesitys perustuu tuloveroprosentin pitämiseen ennallaan (19,50).
- Kaupungin korkokuluiksi arvioidaan ensi vuonna noin 3,2 miljoonaa euroa, mikä on selvästi vähemmän kuin tänä vuonna, koska keskimääräinen korko on ensi vuonna alhaisempi kuin se on ollut tänä vuonna
- Vuosikatteeksi tavoitellaan 11,7 miljoonaa euroa ja sillä pystytään kattamaan poistot. Nettoinvestoinnit ovat 8,9 miljoonaa euroa.
- Tilikauden tulos on 219.000 euroa. Vuoden 2013 tulokseksi on tavoitteena 5,7 miljoonaa euroa.
Talousarvioon sisältyvät riskit
Talousarvion toteutumiseen suurimman riskin synnyttävät maailmanlaajuisen rahoituskriisin lopulliset vaikutukset, joiden arviointi on tässä vaiheessa vielä mahdotonta. Taloudellisen suhdanteen heikkeneminen heijastuu voimakkaasti työllisyyteen ja sitä kautta verotuloihin.
Taloudellista tilannetta on osin helpottanut nopea korkojen aleneminen rahoituskriisin akuutin tilanteen jälkeen. Mikkelin talousarviossa on odotuksia korkojenlaskusta ja korkokulut on arvioitu keskimääräisesti 2 % korkotasolle.
Myös henkilöstömäärän kehityksen arviointi ja ohjaaminen on vuoden 2008 lomautusten jälkeen edelleen erittäin tärkeässä roolissa ja henkilöstösuunnittelun ja –budjetoinnin rooli nousee keskeiseksi suunnitelmakaudella.
Talousarvion keskeisin riski on, että taloudellinen taantuma pitkittyy ja verotulojen kasvu ei käänny kunnolliseen kasvuun vielä edes vuonna 2011. Valtion voidaan olettaa siirtävän taloudellisen taantuman pitkittyessä palveluiden rahoitusta kuntien vastuulle siten, että valtionosuuksien kasvua alennetaan nykyisestä tasosta. Tässä tilanteessa myös Mikkelin kaupunki joutuu varautumaan tuloveroprosentin ja kiinteistöverojen nostoon suunnitelmakaudella. Lisäksi voidaan joutua lykkäämään merkittävästi suunniteltuja investointeja velkaantumisen estämiseksi.
Investoinnit
Keskeisiä investointeja ovat Raviradantielle tulevien koulutilojen muutostyöt, Otavan päiväkodin saneeraus, keskustan alueelle tulevan uuden vanhoja tiloja korvaavan päiväkodin rakentaminen (aloitus syksyllä 2010), lukioiden yhdistämisen synnyttämät korjaus- ja peruskorjauskulut, Pankalammen terveysaseman kunnostus erityisesti ilmastoinnin osalta sekä muun muassa väliaikaisten kauppahallitilojen rakentaminen ja toriparkin rakentamiseen liittyvät kadunrakennustyöt, Raviradan alueen katu- ja pysäköintijärjestelyt ja Otavassa olevan Ronkaharjun tasoristeyksen korvaaminen alikulkutunnelilla.
|