| Mikkelin kaupungin hallinnoiman Etelä-Savon pelastuslaitoksen |
J O H T O S Ä Ä N T Ö
Johtosääntö kv § 124/2.12.2002 Johtosäännön muutos kv § 98/6.10.2003 (§ 4, 6-10, 14) Johtosäännön muutos kv § 29/27.3.2006 (IV luku, § 8) Voimaantulo 1.4.2006 Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2008 § 145 Voimaantulo: 1.1.2009
I LUKU YLEISET PERUSTEET
1 § Tehtävä
Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Etelä-Savon pelastustoimen alueen kunnille pelastuslaissa ja yhteistoimintasopimuksessa mainitut palvelut.
2 § Toiminta-ajatus
Pelastuslaitoksen toiminta-ajatuksena on tarjota kuntalaisille turvallisuuspalveluja huolehtimalla pelastusviranomaisille kuuluvasta onnettomuuksien ennaltaehkäisystä, pelastustoiminnasta ja väestönsuojelusta normaali- ja poikkeusoloissa. Pelastustointa tehostetaan kokoamalla voimat ja suuntaamalla niitä uudelleen. Resurssit käytetään täysipainoisesti ja palvelut pidetään lähellä kuntalaisia.
II LUKU PELASTUSLAITOKSEN YLEINEN HALLINTO
3 § Pelastuslaitoksen hallinnon perusteet
Pelastuslaitoksen yleistä hallintoa hoitavat Mikkelin kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, kuntalain 77 §:n mukainen pelastuslautakunta sekä pelastusjohtaja. Lautakunnan kokoonpanosta ja valinnasta määrätään yhteistoimintasopimuksessa.
4 § Pelastuslautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta
Sen lisäksi mitä muutoin on määrätty lautakunnan päätettäväksi, lautakunta ratkaisee toimialallaan seuraavat asiat:
1. päättää yhteistoimintasopimuksessa sovituista sille kuuluvista asioista
2. päättää pelastustoimen palvelutasosta kuntia kuultuaan
3. päättää talousarvioesityksestä ja toimintasuunnitelmasta ja hyväksyy käyttösuunnitelman
4. päättää määrärahojen käytön yleisistä periaatteista ja kuntakohtaisesta kustannustenjakoperiaatteesta siltä osin kuin siitä ei ole sovittu yhteistoimintasopimuksessa.
5. päättää pelastuslaitoksen organisaatiosta muilta osin kuin mitä johtosäännössä määrätään
6. päättää laitoksen toimintasäännöstä
7. hyväksyy toimintakertomuksen
8. valitsee pelastusjohtajan
9. päättää pelastusjohtajan sijaisesta
10. valitsee pelastuspäälliköt ja ensihoitopäällikön
11. päättää lautakunnan päätösvallan siirtämisestä edelleen viranhaltijalle
12. nimeää lautakunnan sihteerin
13. päättää irtaimen omaisuuden hankkimisesta pelastustoimen tarpeisiin sekä omaisuuden käyttöön luovuttamisesta siltä osin kuin tehtävää ei ole annettu viranhaltijalle
14. vahvistaa pelastuslaitoksen kaluston lainauksesta ja käytöstä sekä vuokrattavista tiloista perittävät korvaukset
15. päättää viranomaistarkastuksista, katsastuksista ja muista virkatoimista perittävistä maksuista
16. päättää alueellaan toimiville sopimus- ja muille palokunnille sekä toimialaa tukeville yhteisöille myönnettävistä avustuksista ja korvauksista.
17. päättää muut toimialaansa kuuluvat asiat ja muiden palvelujen myynnin
5 § Pelastusjohtaja
Pelastuslaitoksen toimintaa johtaa pelastusjohtaja.
Pelastusjohtajan tehtävänä on johtaa pelastuslaitoksen toimintaa sekä huolehtia pelastuslaitoksen toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä. Pelastusjohtajan muista tehtävistä päätetään tämän johtosäännön lisäksi toimintasäännössä ja Mikkelin kaupungin hallintosäännössä.
Asiat ratkaistaan lautakunnassa pelastusjohtajan esityksestä.
6 § Pelastuslaitoksen johtoryhmä
Pelastuslaitoksessa on johtoryhmä, jonka tehtävänä on pelastusjohtajan apuna käsitellä ja kehittää pelastuslaitoksen toiminnan suunnittelua, henkilöstöhallintoa, riskienhallintaa, koulutusta ja yhteistyötä. Johtoryhmään kuuluu pelastuspäälliköt, ensihoitopäällikkö, henkilöstön edustajat ja tarvittava määrä muita jäseniä.
Johtoryhmän työskentelystä ja tarkemmasta kokoonpanosta päättää pelastusjohtaja.
III LUKU PELASTUSLAITOKSEN ORGANISAATIO
7 § Organisaatio
Pelastuslaitoksen organisaatiosta päätetään Etelä-Savon pelastuslaitoksen toimintasäännössä
IV LUKU HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET
8 § Ottaminen ja erottaminen
Pelastusjohtaja valitsee päällystön, talouden ja hallinnon henkilöstön toistaiseksi voimassaoleviin virka- ja työsuhteisiin.
Pelastuspäälliköt ja ensihoitopäällikkö valitsevat johtamansa tulosalueen alipäällystön, miehistön ja muun henkilöstön toistaiseksi voimassaoleviin virka- ja työsuhteisiin.
Eron myöntämisestä, irtisanomisesta, palvelusuhteen purkamisesta ja lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekjän työsopimussuhteeseen.
Määräaikaisista päällystön virka- ja työsuhteista päättää pelastusjohtaja
Määräaikaisista alipäällystön ja miehistön virka- ja työsuhteista päätetään Etelä-Savon pelastuslaitoksen toimintasäännössä määritellyllä tavalla.
9 § Virkavapauden ja työloman myöntäminen
Enintään yhden vuoden virkavapaudesta tai työlomasta päättää se viranhaltija, kuka päättää ottamisesta ja erottamisesta. Täsätä pitemmät harkinnanvaraiset virkavapaat ja työlomat myöntää pelastusjohtaja. Samaa menettelyä noudatetaan osittaisia virkavapauksia ja työlomia myönnettäessä.
10 § Henkilöstön siirrot
Pysyvistä henkilöstösiirroista toimipisteestä toiseen päättää pelastusjohtaja
V LUKU ERINÄISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ
11 § Asiakirjojen allekirjoittaminen
Lautakunnan pöytäkirjan allekirjoittamisessa ja pöytäkirjanotteen oikeaksi todistamisessa noudatetaan, mitä Mikkelin kaupungin hallintosäännössä on määrätty.
12 § Johtosäännön muuttaminen
Johtosäännön muuttamisesta päättää Mikkelin kaupunginvaltuusto pelastuslautakunnan esityksestä
ETELÄ-SAVON ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
Sisällysluettelo: SOPIJAPUOLET SOPIMUKSEN TARKOITUS 1 § HALLINTO JA YHTEISTOIMINNAN PERIAATTEET 2 § PELASTUSLAUTAKUNTA 3 § PELASTUSJOHTAJA 4 § VIRAT JA TYÖSUHTEET 5 § PALVELUTASO 6 § KALUSTO JA VARUSTEET 7 § KIINTEISTÖT 8 § SOPIMUKSET 9 § KUSTANNUSTENJAKO 10 § TALOUDENHOITO 11 § YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUUTTAMINEN 12 § SOPIMUKSEN PÄÄTTYMINEN 13 § VAHINGONKORVAUSVELVOLLISUUS 14 § ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN 15 § VOIMAANTULO
LIITTEET: Etelä-Savon pelastuslaitoksen johtosääntö Henkilöstön siirtymisessä noudatettavat periaatteet Siirtyvät henkilöt (1.11.2002 tilanne)
SOPIJAPUOLET Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan kaupungit sekä Enonkosken, Haukivuoren, Heinäveden, Hirvensalmen, Joroisen, Juvan, Jäppilän, Kangasniemen, Kerimäen, Mäntyharjun, Pertunmaan, Pieksämäen maalaiskunnan, Punkaharjun, Puumalan, Rantasalmen, Ristiinan, Savonrannan, Sulkavan ja Virtasalmen kunnat.
SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä sopimuksella yllämainitut kunnat sopivat pelastustoimen alueiden muodostamisesta annetun lain 1214/2001 2 ja 4 §:ssä tarkoitetun alueellisen pelastustoimen järjestämisestä valtioneuvoston vahvistamalla Etelä-Savon pelastustoimen alueella.
Pelastustoimi järjestetään tämän sopimuksen ja Mikkelin kaupungin hallinnoiman Etelä-Savon pelastuslaitoksen johtosäännön (liite 1) mukaisesti.
1 § HALLINTO JA YHTEISTOIMINNAN PERIAATTEET Alueellisen pelastustoimen hallinnosta vastaa Mikkelin kaupunki, jonka ylläpitämä pelastuslaitos vastaa pelastustoimilain 4 §:n mukaisten tehtävien hoitamisesta Etelä-Savon pelastustoimen alueella.
Pelastustoimi toteutetaan alueellisen palvelutasopäätöksen sekä pelastuslautakunnan vuosittain hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti.
Etelä-Savon pelastuslaitos vastaa erikseen säädetyllä ja johtosäännössä tai toimintasäännössä määrätyllä tavalla sopijakuntien väestönsuojeluun kuuluvien tehtävien koordinoinnista, öljyvahinkojen torjunnasta ja vaarallisten aineiden valvonnasta, vesisukelluksesta, osallistumisesta meri- ja järvipelastus- tai muuhun pelastuspalveluun, yhteistoiminnasta muiden kunnan toimialojen kanssa kalusto- ja muun avun saamiseksi pelastustoimessa ja toimialaan soveltuvan virka-avun antamisesta muille viranomaisille. Etelä-Savon pelastuslaitos voi sopia myös muiden palvelujen järjestämisestä.
2 § PELASTUSLAUTAKUNTA Pelastuslaitoksen hallintoa varten Mikkelin kaupunginvaltuusto asettaa toimikaudekseen toiminta-alueitten nimeämistä edustajista pelastuslautakunnan ja valitsee sille puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnan puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja kokoonpanosta sovitaan kuntien kesken Etelä-Savon pelastustoimen alueen poliittinen jakauma ja tasa-arvolainsäädäntö huomioiden.
Jäsenkunnat valitsevat 31.12.2004 asti pelastuslautakuntaan edustajansa, yksi kustakin kunnasta ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Vuoden 2005 alusta alkaen pelastuslautakuntaan kuuluu 11 jäsentä. Edustajat valitaan toiminta-alueittain siten, että Mikkelin toiminta-alue saa viisi paikkaa, Savonlinnan toiminta-alue saa neljä paikkaa ja Pieksämäen toiminta-alue kaksi paikkaa. Pelastuslautakuntaan ei saa valita mistään kunnasta kahta jäsentä enempää.
Mikkelin toiminta-alueeseen kuuluvat: Haukivuori, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa ja Ristiina.
Savonlinnan toiminta-alueeseen kuuluvat: Enonkoski, Heinävesi, Rantasalmi, Kerimäki, Punkaharju, Savonlinna, Savonranta, Sulkava ja Puumala.
Pieksämäen toiminta-alueeseen kuuluvat: Joroinen, Jäppilä, Pieksämäen mlk, Pieksämäki ja Virtasalmi
Pelastuslautakunnan tehtävistä, toiminnan muodoista ja asioiden esittelystä pelastuslautakunnan kokouksissa määrätään tarkemmin johtosäännössä.
3 § PELASTUSJOHTAJA Pelastuslaitoksen johtajana toimii pelastusjohtaja.
Pelastusjohtajan tehtävistä ja valinnasta määrätään pelastuslaitoksen johtosäännössä.
4 § VIRAT JA TYÖSUHTEET Pelastuslaitoksen aloittaessa toimintansa pelastustoimen henkilöstö siirtyy ns. vanhoina viranhaltijoina ja työntekijöinä Mikkelin kaupungin palvelukseen.
Mikkelin kaupunki perustaa vastaavat virat ja tekee työsopimukset työntekijöiden kanssa. Muut sopijakunnat lakkauttavat pelastustoimen virat ja työsuhteet. Luettelo siirtyvistä henkilöistä (tilanne 1.11. 2002) sekä henkilöstön siirtymisessä noudatettavat periaatteet ovat liitteinä (liitteet 2 ja 3). Sopijakunnat maksavat siirtymisajankohdan lomapalkkavelat Mikkelin kaupungille, joka vastaa niistä siirtymisajankohdan jälkeen.
Viranhaltijan tai työntekijän tullessa työkyvyttömäksi terveydellisistä syistä pelastustoimen tehtäviin tarkastellaan uudelleen sijoittamisen osalta Etelä-Savon pelastustoimen aluetta kokonaisuutena, jolloin mahdollisesta uudelleen sijoittamisesta neuvotellaan ensisijaisesti sen kunnan kanssa, jonka alueella hän pääasiallisesti työskentelee.
5 § PALVELUTASO Kunnat liittyvät voimassa olevilla pelastustoimen palvelutasoilla alueelliseen pelastustoimeen. Pelastuslautakunta tekee alueelle yhtenäisen palvelutasopäätöksen vuoden 2005 alkuun mennessä. Siirtymäaikana pelastuslautakunta voi asettaa kunnalle velvoitteita palvelutason muutoksiin riskejä vastaavaksi kun uhkat ja riskit on määritelty käytössä olevien yhtenäisten muuttujien mukaisesti. Pelastuslautakunta tekee päätöksen taloudellisten velvoitteiden toteuttamisaikataulusta sovittuaan siitä kunnan kanssa.
Hyväksyessään palvelutason nostamisen pelastuslautakunnan päättämää tasoa korkeammaksi sopijakunta osoittaa riittävän määrärahan palvelujen toteuttamiseen.
6 § KALUSTO JA VARUSTEET Kunnat luovuttavat omistuksessaan ja käytössään olevan pelastustoimen kaluston ja varusteet korvauksetta alueellisen pelastuslaitoksen käyttöön. Kalusto siirtyy Mikkelin kaupungin omistukseen sen jälkeen kun kalustolla ei ole enää poistoarvoa kunnan kirjanpidossa. Kaluston käyttökustannuksista vastaa pelastuslaitos toiminnan alettua. (Katso 9§)
Nykyinen pelastuskalusto jää entisille paikoilleen, ellei pelastuslautakunta toisin määrää.
Korvauksetta luovutetulle kalustolle ei muodostu arvoa pelastuslaitoksen taseeseen Mikkelin kaupungin kirjanpidossa.
Sopimuksen voimaan tultua uuden kaluston hankinnat tekee pelastuslaitos. Hankinnasta aiheutuvat kustannukset jaetaan sopijakuntien kesken 9 §:ssä mainituin perustein.
7 § KIINTEISTÖT Pelastustoimen käytössä olevat paloasemat, muut tilat ja kiinteistöt sekä niiden kunnossapito säilyvät omistajilla. Pelastuslaitoksen käyttöön myöhemmin tulevat tilat järjestää alueelleen kukin sijaintikunta ja ne jäävät asianomaisen kunnan omistukseen. Pelastuslaitos vuokraa tarvitsemansa tilat ensisijassa kunnilta. Tilat vuokrataan yhtenäisin perustein ja tilojen käyttökustannuksista vastaa pelastuslaitos. Vuokrien yhtenäisistä perusteista päättää lautakunta.
8 § SOPIMUKSET Pelastuslautakunta tekee tarvittavat sopimukset sairaankuljetus –ja ensivastetehtävistä, vapaaehtoisia palokuntia ylläpitävien yhdistysten ja meri-, järvipelastus- tai muiden yhdistysten kanssa. Pelastuslautakunta voi sopia tarvittaessa yhteistoiminnasta muiden pelastuslaitosten kanssa.
Nykyiset sopimuspalokunnat siirtyvät voimassaolevin sopimuksin alueelliseen pelastustoimeen. Sopimukset uusitaan Sopimuspalokuntien liitto ry:n ja Suomen Kuntaliiton valtakunnallisten sopimussuositusten mukaisesti. Uudet sopimukset tehdään vuosien 2004-2006 aikana.
Pelastuslautakunta tekee sopimukset kuntien puolesta nuohoustoimen järjestelyistä sekä hyväksyy nuohoustyön perusteet ja taksat. Nuohoustyön valvonta kuuluu pelastuslaitoksen tehtäviin.
Pelastuslaitos ottaa vastatakseen nykyiset palo- ja pelastuslaitosten ja kuntien terveydenhuollon kesken tehdyt sairaankuljetus- ja ensivastesopimukset.
9 § KUSTANNUSTENJAKO
KÄYTTÖKUSTANNUKSET Kunnat liittyvät pelastuslaitokseen erikseen selvitetyillä kuntakohtaisilla pelastustoimen toimintatuloilla ja -menoilla. Laskennassa on selvitetty keskimääräinen pelastustoimen kustannus, joka on saatu laskemalla yhteen kuntien vuosien 2001 tilinpäätöksistä ja 2002 talousarvioista saatu keskiarvo. Vuoden 2004 käyttötalouden talousarvio laaditaan laskeman keskiarvon suuruisena. Talousarvion loppusumma korotetaan enintään palkkakustannusten nousuprosentilla. Nettokustannukset jaetaan 80 % keskimääräisten kustannusten suhteessa ja 20 % asukaslukujen suhteessa. Vuonna 2005 nettokustannukset jaetaan 60 % keskimääräisten kustannusten suhteessa ja 40 % asukaslukujen suhteessa. Vuonna 2006 suhde on 40/60 ja vuonna 2007 puolestaan 20/80. Vuoden 2008 alusta alkaen kustannukset jaetaan kunnittain talousarviovuotta edeltävän vuoden alun asukaslukujen suhteessa. Kustannusten jakoperusteita voidaan yhteisellä päätöksellä tarkistaa vuoden 2008 alusta.
INVESTOINNIT Vuosien 2004-2008 aikana kannetaan osuutena pelastuslaitoksen mainittuina vuosina tekemiin investoineihin asukaspohjaista investointiosuutta 3 euroa/asukas/vuosi, joka summa lisätään laskutettaessa edellä tarkoitettua käyttötalouden kunnittaista kustannusosuutta. Kunnat eivät siirtymäkauden aikana muutoin osallistu käyttöomaisuushankintoihin, josta syystä esim. käyttöomaisuuden poistoja ei sisällytetä kunnille jaettavaan käyttökustannusten kustannuspohjaan. Ylläpitäjä kirjaa investointiosuuden rahoitusosuutena, jolloin poistettavaa poistopohjaa ei tule. Muut kunnat kirjaavat investointiosuuden toiminta-avustuksena tai muuna pitkävaikutteisena menona.
SAIRAANKULJETUS JA ENSIVASTE Sairaankuljetus ja ensivaste muodostaa oman kustannuskohdan. Toiminnan aiheuttamat menot ja tulot eivät kuulu yhteisesti jaettaviin kustannuksiin. Sairaankuljetuksen ja ensivasteen käyttö- ja pääomakustannuksista, mahdollisesta yli- tai alijäämästä, vastaa sairaankuljetusta ja ensivastepalveluja ostava kunta
10 § TALOUDENHOITO Pelastuslaitos on itsenäinen taseyksikkö Mikkelin kaupungin kirjanpidossa. Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyy sille nettomääräisesti sitovan talousarvion pelastuslautakunnan kaupunginhallitukselle tekemästä esityksestä. Pelastuslautakunta hyväksyy käyttösuunnitelman, jossa osoitetaan määrärahat pelastustoimen toiminta-alueille ja pelastuslaitoksen muihin toimintoihin sekä määrää kuntien maksuosuudet.
Taseyksikön kirjanpito eriytetään kaupungin kirjanpidossa siten, että siitä voidaan laatia oma tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja tase. Kaupungin tilinpäätöksessä pelastuslaitoksen tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja tase yhdistellään kaupungin tilinpäätökseen rivi riviltä. Sisäisten kustannusten kohdistamisperusteina käytetään Mikkelin kaupungin käyttämiä perusteita.
Kuntien maksuosuudet talousarvion mukaisiin kustannuksiin maksetaan kuukausittain kunkin kuukauden 15. päivään mennessä. Lopulliset maksuosuudet peritään tilikausittain Mikkelin kaupungin valtuuston hyväksyttyä pelastuslaitoksen tilinpäätöksen osana kaupungin tilinpäätöstä. Lopulliset maksuosuudet maksetaan tai liikaa peritty maksuosuus palautetaan vuosittain heinäkuun loppuun mennessä.
Maksun viivästyessä Mikkelin kaupunki perii korkolain 4 § 3 momentin mukaisen viivästyskoron.
Tarkemmat määräykset talousarvion sitovuudesta ja käyttösuunnitelmien hyväksymisestä, hankintavaltuuksista ja muista taloudenhoitoon liittyvistä asioista annetaan pelastuslaitoksen johtosäännössä tai Mikkelin kaupungin antamissa säännöissä.
11 § YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUUTTAMINEN Yhteistoimintasopimuksen muutoksista on voimassa, mitä kuntalain (81/2002) 79 §:n 1 momentissa säädetään kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta.
12 § SOPIMUKSEN PÄÄTTYMINEN Sopimuksen purkautuessa tai muutoin päättyessä aluejaon tai lainsäädännön muuttumisen vuoksi tai kuntien muuttaessa yhteistoiminnan muotoa pelastuslaitoksella oleva ja sille sopimuksen voimaantullessa korvauksetta luovutettu omaisuus palautuu ilman eri korvausta sopijakunnille siinä kunnossa kuin se sopimuksen päättyessä on. Sopimuskaudella hankittu käyttöomaisuus jaetaan kunnille hankintaosuuksien suhteessa, jonka sopijakunnat lunastavat Mikkelin kaupungilta kirjanpitoarvosta. Sopimuksen purkautuessa pelastuslaitoksen taseen osoittamat varat jaetaan tai velkoihin peritään kunnilta osuus 9 §:ssä määrätyn kuntien välisen kustannustenjaon perusteella.
Sopimuksesta irtaantuva kunta sitoutuu ottamaan alueellaan toimivan pelastuslaitoksen henkilöstön palvelukseensa vastaaviin palvelusuhteisiin, missä he ovat Mikkelin kaupungin palvelusuhteessa pelastuslaitoksessa toimiessaan ja vastaavilla palvelusuhteen ehdoilla.
13 § VAHINGONKORVAUSVELVOLLISUUS Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 9 §:ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti.
14 § ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN Tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan välimiesmenettelystä annetun lain 967/1992 mukaisessa välimiesmenettelyssä. Välimiehenä toimii sisäasiainministeriön pelastusosaston nimeämä välimies.
15 § VOIMAANTULO Ennen tämän sopimuksen lopullista voimaan tuloa ryhdytään jo sopimuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Sopimus astuu voimaan sen jälkeen kun se on kunnissa hyväksytty kuntalain (81/2002) 79 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Etelä-Savon pelastuslaitos aloittaa toimintansa 1.1.2004.
Pelastuslautakunta asetetaan sopimuksen hyväksymisen jälkeen. Pelastuslautakunta valmistelee pelastuslaitoksen toiminnan aloittamista ja tekee tarvittavat päätökset.
Mikkelissä 6.3.2003
Enonkosken kunnanhallitus Esa Kettunen kunnanjohtaja, Risto Huttunen kunnanrakennusmestari
Haukivuoren kunnanhallitus Tapio Iso-Mustajärvi kunnanjohtaja
Heinäveden kunnanhallitus Heikki Sorjonen kunnanhallituksen puheenjohtaja, Jyrki Tiippana teknisen toimialan päällikkö
Hirvensalmen kunnanhallitus Seppo Ruhanen kunnanjohtaja, Petri Liukku hallintojohtaja
Joroistenkunnanhallitus Tenho Hotarine kunnanjohtaja, Kaarlo Kinnunen kunnanhallituksen puheenjohtaja
Juvan kunnanhallitus Kari Kääriäinen kunnanhallituksen 1.varapuheenjohtaja, Esko Vuokko hallintojohtaja
Jäppilän kunnanhallitus Tenho Tiili kunnanjohtaja, Väinö Kolehmainen rakennuspäällikkö
Kangasniemen kunnanhallitus Pekka Toivonen kunnanjohtaja, Ansa Riikonen kunnankamreeri
Kerimäen kunnanhallitus Olavi Grönholm kunnanjohtaja, Jouko Piiparinen kunnansihteeri
Mikkelin kaupunginhallitus Jyrki Myllyvirta kaupunginjohtaja, Tapio Hauvala hallintojohtaja
Mäntyharjun kunnanhallitus Marita Mattila kunnanhallituksen puheenjohtaja, Kristiina Järvenpää hallintojohtaja
Pieksämäen kaupunginhallitus Tapio Turunen kaupunginjohtaja, Jorma Lohi hallintojohtaja
Pieksämäen mlk:nkunnanhallitus Juha Nousiainen kunnanjohtaja, Aki Jäppinen vt. kunnansihteeri
Pertunmaan kunnanhallitus Juha Torniainen kunnanjohtaja, Osmo Ruuskanen hallintojohtaja
Punkaharjun kunnanhallitus Terttu Karttunen vs. kunnanjohtaja
Puumalan kunnanhallitus Kari Kitunen vs. kunnanjohtaja, Anne Julin kunnansihteeri
Rantasalmen kunnanhallitus Maarit Tanninen kunnanhallituksen puheenjohtaja, Marja-Leena Pirhonen hallintopäällikkö
Ristiinan kunnanhallitus Helge Häkkinen kunnanjohtaja, Seppo Julkunen hallintojohtaja
Savonlinnan kaupunginhallitus Seppo Muukkonen vs. kaupunginjohtaja, Juhani Kerman vs. henkilöstöjohtaja
Savonrannan kunnanhallitus Antti Erämaa kunnanjohtaja
Sulkavan kunnanhallitus Ilmo Liukko kunnanjohtaja, Rauno Hyvärinen taloussihteeri
Virtasalmen kunnanhallitus Ulla Nykänen kunnanjohtaja, Pekka Vesterinen tekninen johtaja
|