|
|

|
Mikkelin kaupunginjohtajan Jyrki Myllyvirran blogi
|
22.10.2006
| Eurooppalaista yliopistopolitiikkaa |
Osallistuin perjantaina ja lauantaina Brnossa Tsekinmaalla Euroopan yliopistojen liiton syyskonferenssiin, jonka aiheena oli yliopistot alueellisen kehityksen vauhdittajana. Minut oli kutsuttu paikalle ja jopa pitämään seminaarin päätöspuheenvuoro, koska olen EU:n tasolla ollut aktiivinen nimenomaan alueellisessa korkeakoulupolitiikassa.
Eurooppalaisessa yliopistokeskustelussa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin suomalaisessa. Yliopistojen yhdistämisistä puhutaan ja globaalia kilpailukykyä halutaan etsiä keskittämällä toimintaa harvempiin yksiköihin, relevantteja laatuyksiköitä ei tuntuisi riittävän edes jokaiseen maahan. Toisaalta esimerkiksi Brnon alue on kuuden yliopistonsa avulla päässyt uuteen yritystoimintaan perustuvaksi kasvualueeksi. Jos Tsekinmaalla olisi haluttu vahvistaa korkealaatuista yliopistotoimintaa vain pääkaupunkiseudulla, tämä Brno-ilmiö olisi varmaankin jäänyt toteutumatta.
Minun puheenvuoroni kärki oli koko Euroopan kattavan hajautetun korkeakouluverkon tärkeydessä. Euroopan kilpailukykyä ei voida rakentaa siten, että suuri osa Euroopasta elää erilaisten tukien varassa – loppujen lopuksi edullisempi ratkaisu on tarjota aidot menestyksen edellytykset mahdollisimman laajalle.
Suomen ja Mikkelin otin esille onnistuneen korkea-asteen koulutuksen ja tutkimuksen hajautuksen ääriesimerkkinä. Suomen yliopisto- ja korkeakouluverkko on laaja ja kattava, mutta kuitenkin arvostettu ja korkeatasoinen. Nyt Suomessa käytävä keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen jonkinasteisesta kokoamisesta ei muuta tätä peruskuvaa. Kuvasin myös Mikkelin tilannetta: sitä miten mm. EU:n rakennerahoituksen turvin 50 000 asukkaan kaupunkiin on saatu yliopistokeskus ja Suomen tutkimusintensiivisin ammattikorkeakoulu siten, että ollaan vahvasti mukana myös kansallisessa osaamiskeskusohjelmassa. Suomalainen innovaatiopolitiikka ja osaamiskeskusohjelma sen aluepoliittisena osiona ovat Euroopassa tunnettuja ja varsin arvostettuja.
Puheenvuoroni pohjatekstin (englanniksi) on tarkoitus olla nähtävissä Euroopan yliopistojen liiton (European University Association) kotisivuilla, liitän tarkemman linkin tähän, kun liitto on saanut asian järjestetyksi.
|