| Maalismarkkinat täyttävät Kirkkopuiston |
Keskustassa poikkeavia liikennejärjestelyjä
Vuoden suurin markkinatapahtuma Maalismarkkinat pidetään keskiviikkona ja torstaina. Maalismarkkinat ovat keränneet jo vuosikymmeniä runsaasti myyjiä ja ostajia Mikkeliin. Tarjolla on monenmoista hyödyllistä ja hauskaa tavaraa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Markkinoilta löytyy myös vaatteita, käsitöitä ja musiikkia. Lihaa ja kalaa on saatavana monessa muodossa. Perinteiset karkkikauppiaat houkuttelevat asiakkaita erilaisin tarjouksin. Tiedote
Nuorten ehkäisevän päihdetyön Neppari avannut ovensa |
Neppari tarjoaa Mikkelin peruskouluikäisille lapsille ja nuorille sekä heidän läheisilleen ehkäisevän päihdetyön palvelua Saksalan nuorisotalon tiloissa Parraskuja 8:ssa. Neppariin voi tulla keskustelemaan kaikesta päihteisiin liittyvästä. Nuori voi olla huolissaan omasta, ystävän tai läheisen päihteiden käytöstä tai vanhempi oman nuorensa tilanteesta. On huoli iso tai pieni, liittyy se tupakkaan, alkoholiin, huumeisiin tms., Nepparissa voit aiheesta puhua. Aikoja voi varata ohjaaja Katariina Romolle ma-to klo 9-15 ja pe klo 9-12 välisenä aikana numerosta 044 794 5686. Myös puhelimitse ja sähköpostitse (katariina.romo(at)mikkeli.fi) tapahtuvaa konsultointia on mahdollista saada.
 Mikkeli palkkaa 15-20 -vuotiaita kesätyöntekijöitä ja työsuhteet ovat pääsääntöisesti kuukauden mittaisia.
Mikkelin kaupunki ottaa 390 kesätyöntekijää |
Mikkelin kaupunki ottaa tänä vuonna 390 kesätyöntekijää. Kesätyöpaikkojen haku on alkanut ja jatkuu 5. huhtikuuta saakka. Lisätietoa Hakemuslomake
Sikainfluenssarokotukset A (H1N1) Mikkelin terveyskeskuksen alueella |
(Mikkeli, Anttola, Haukivuori, Hirvensalmi, Puumala, Ristiina, Suomenniemi)
Mikkelin terveyskeskus rokottaa Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaisesti väestöä sikainfluenssaa vastaan.
Rokotukset 1.3.2010 alkaen:
Pankalammen terveysasemalla tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 15-17.30 ilman ajanvarausta.
Lapset ja raskaana olevat rokotetaan keskitetysti Pankalammen neuvolassa ilman ajanvarausta. Rokotusajankohdat ovat 8.3., 15.3., 29.3., 12.4., 26.4.2010 klo 14-15.30.
Sikainfluenssarokotusvastaantoto suljetaan 31.3.2010. Tämän jälkeen yksittäiset rokotukset hoidetaan sairaanhoitajan vastaanotolla ajanvarauksella. Lisätietoja oman alueen ajanvarauksesta.
Ristiinan, Suomenniemen, Puumalan, Haukivuoren, Hirvensalmen sekä Anttolan terveysasemilla rokotetaan sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan vastaanotoilla ajanvarauksella.
Lisätietoja: Ensineuvo p. 015 211 411 Valtakunnallinen neuvontapuhelin ma - pe klo 12-17 p. 0800 02277 Tietoa sikainfluenssasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla
 Porrassalmenkadun ja Hallituskadun risteys suljetaan ajoneuvoliikenteeltä maanantaina 1. maaliskuuta.
Porrassalmenkadun ja Hallituskadun risteys poikki maaliskuun alussa |
Paikallisliikenteen pysäkit siirtyneet torin kohdalla Maaherrankadulle
Mikkelin Toriparkkiin liittyvä ns. Porrassalmenkadun alituksen (Porrassalmenkadun ja Hallituskadun risteysalue) rakentaminen on alkanut. Porrassalmenkadun ajoneuvoliikenteen läpiajon estyessä toriparkin työmaan vuoksi välillä Savilahdenkatu – Raatihuoneenkatu, on myös paikallisliikenteen vuorojen liikennöinti siirtynyt torin kohdalla Maaherrankadulle maaliskuun alussa. Tiedote Tietoa toriparkin rakennustyömaasta
Toriparkin rakennustyöt aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyissä |
Mikkelin toriparkin rakennustyöt aiheuttavat muutoksia torin ympäristön liikennejärjestelyissä. Esimerkiksi Porrassalmenkadun alituksen rakentaminen Hallituskadun risteyksessä alkaa maaliskuun alussa. Poikkeavat liikennejäjestelyt on esitetty erillisessä kartassa, jota päivtetään tilanteen muuttumisen mukaan. Kartta (pdf) Katso myös virtuaalimallinnus Mikkelin uudistuvasta keskustasta.
| Kaupungin sivuille avattu |
| uusi liikuntapaikkojen hakupalvelu |
Mikkelin kaupunki on avannut sivuston www.sportmikkeli.fi, josta löytyy muun muassa seudun liikuntapaikkojen hakupalvelu. Tiedote
Mikkeli uusiutuvan energian käyttäjänä huippuluokkaa |
Mikkelin ympäristöstrategian luonnos vuosille 2010-2014 valmistunut
Monet Suomen kaupungeista ovat esittäneet julkisuudessa kovia tavoitteita kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Helsinkikin on julistautunut pyrkivänsä hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Lahti ja Jyväskylä ovat panostamassa voimakkaasti puuenergian lisäkäyttöön. Mikkeli on kuitenkin tänä päivänä yli 40.000 asukkaan kaupunkien joukossa selvästi ilmastovastuullisin. Mikkeliläisen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2005 olivat 6,8 tonnia/asukas/v, kun koko Suomen päästöt olivat keskimäärin 14 t/as/v. Kaikesta Mikkelissä kulutettavasta energiasta puolet tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä, kun esim. Jyväskylässä ja Kuopiossa vain n. 20 %. Helsinki pyrkii saavuttamaan 20 %:n tason vasta vuoteen 2020 mennessä. Lue lisää ympäristöstrategiasta ja ota kantaa
| Nyt voi esittää kysymyksiä Mainiosta |
Mainio-liikelaitoksen valmistelusivuilla voi nyt esittää seudullisen sosiaali- ja terveystoimen valmisteluun liittyviä kysymyksiä. Ks. www.mainiosote.fi
 Mikkelin uusi kauppahalli rakentuu osin nykyisestä rahtiasemasta ja osin sen jatkeeksi rakennettavasta uudisosasta. Uudisosa sijoittuu vanhan linja-autoaseman ylle tulevan lasikatteen alle. Kuva Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy.
| Mikkelin keskustan ilme uudistuu |
Mikkelin keskustauudistuksen suunnitelmista on saatu havainnekuvia, joissa luonnostellaan muun muassa uutta kauppahallia, torille tulevaa uudisrakennusta ja Hallituskadun uudistuvaa kävelykatuosuutta. Katso lisää kuvia
| Mikkelin toriparkilla omat nettisivut |
Mikkelin toriparkin internet-sivut löytyvät osoitteesta www.mikkelintoriparkki.fi
|