Etusivu ›› Kivisakastin alkuperästä

Kivisakastin alkuperästä

Suur-Savon museo - Kivisakastin alkuperästä

 

Kivisakastin tarkkaa ikää määrittäviä dokumentteja ei ole säilynyt. Kivisakasti liitettiin Savilahden seurakunnasta kertoviin lähteisiin ja arveltiin rakennuksen olevan 1300-luvulta. Nimi Savilahti mainitaan ensimmäisen kerran 1323 Pähkinäsaaren rauhankirjassa. Täsmällinen tieto seurakunnan olemassaolosta on peräisin vuodelta 1329, eräässä Maunu Eerikinpojan kirjeessä. Näihin kirjallisiin lähteisiin tukeutuen oletettiin Kivisakastin olevan peräisin 1300-luvulta. Väittämä säilyi vallitsevana aina 1980-luvulle asti. Vasta vuonna 1986 ilmestyneessä Esa Hassisen tutkimuksessa pohdittiin Kivisakastin rakentamisajankohtaa aivan uudelta näkökannalta. Hassinen käytti lähteinä keskiaikaista kivikirkkoarkkitehtuuria.

mli_museot_english_ssm_kivisakasti_vanha.jpg
Kivisakasti 1896 ennen kunnostusta.

Pureutuessaan tutkimusproblematiikkaan aivan uudelta näkökannalta hän pääsi rakennuksen ajoituksessa aivan uusiin tuloksiin. Tutkimusten kuluessa hän siirsi rakennuksen rakentamisajankohdan huomattavasti lähemmäksi nykyaikaa.

Suomen keskiaikaiset kivikirkot rakennettiin Varsinais-Suomessa 1300-luvun taitteessa. Noin sata vuotta myöhemmin rakennettiin suurin osa Hämeen kivikirkoista. Lännessä lähin säilynyt keskiaikainen Kivisakasti on Padasjoella. Yksinäisiä kivisakasteja on säilynyt eniten Hämeessä (7). Nämä ilmeisesti tehtiin aivan keskiajan lopulla. Jos Mikkelin Kivisakastilla on yhteyksiä Hämeen vastaaviin rakennuksiin, niin Kivisakastin aikaisemmin oletettu rakentamisajankohta 1300-luku on aivan liian varhainen. Tuntuukin paljon todennäköisemmältä, että Mikkelin Kivisakastin rakentamisajankohta on 1400-luvun loppupuoli kuin 1300-luvun alku. Vuonna 1994 ilmestyneessä väitöskirjassa tutkija Markus Hiekkanen pitää Kivisakastin rakentamisajankohtana 1500-luvun loppupuolta.

Kivisakastin käyttö
Paikallishistoriallisten tutkimusten mukaan sitä on käytetty jumalanpalveluspaikkana. Tämä ei tunnu kovin todennäköiseltä. Mitään tietoa tällaisesta käytöstä ei ole olemassa. Sakastia on sen sijaan käytetty mm. jumalanpalvelusesineiden säilytyspaikkana.

Sakasti on ollut osa varsinaista kirkkorakennusta, joka sijaitsi itä-länsi suunnassa Kivisakastin eteläpuolella. Sakasti liittyi varsinaiseen kirkkorakennukseen aivan sen itäpäädyssä. Alttari sijaitsi kirkkorakennuksen itäpäädyssä.

Kellokallion kirkko
Kellokallion kirkko mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä 1600-luvulla. Pietari Brahen läänityskartassa vuodelta 1645 on pieni kuva kirkosta, joka on oletettavasti ensimmäinen piirros sekä Kellokallion kirkosta että Kivisakastista. Oliko kysymyksessä piirros todellisesta kirkosta, vai oliko kysymyksessä vain kirkon yleinen merkki on toistaiseksi ratkaisematta. On hyvin houkuttelevaa tulkita se piirrokseksi todellisesta kirkosta.
Kirkolla ei ollut varsinaista kellotapulia vaan oletettavasti kellot olivat puutelineiden varassa läheisellä Kellokalliolla.

mli_museot_english_ssm_kivisakasti_piirros.jpg
Pietari Brahe's fief map of 1645
Kirkko oli päässyt rappeutumaan 1700-luvulla, jolloin ajatus uudesta kirkosta heräsi seurakuntalaisten keskuudessa. Piispantarkastuksessa 1700-luvun alussa todettiin kirkon tarvitsevan nopeasti korjausta. Rappeutuminen kuitenkin sai jatkua rauhassa ja seurakuntalaiset joutuivat toteamaan hyvin pian, että Kellokallion kirkko oli korjauskelvoton. Uusi kirkko valmistui nykyiseen Kirkkopuistoon vuonna 1754. Uuden kirkon valmistuminen merkitsi sekä Kellokallion kirkon että Kivisakastin rappeutumista. Kellokallion kirkko purettiin v. 1769, mutta Kivisakasti jäi paikalleen odottamaan parempia aikoja. Tietoa Kellokallion kirkon rakentamisajankohdasta ei ole olemassa. Oliko mahdollisesti paikalla ennen tätä kirkkoa jo ollut aikaisempi puukirkko? Valitettavasti tästä asiasta ei ole tietoa.
 

Oliko kivisakastin ympäristö vanha palvontapaikka, kalmisto?
Viitteitä Kivisakastin ympärillä olleesta esihistoriallisesta kalmistosta on saatu muutamien muinaislöytöjen perusteella. Kivisakastin ympäristöstä on löydetty kaksi kupurasolkea 1900-luvun alussa. Soikeat kupurasoljet ovat peräisin 1100-1200-luvuilta. Kalmisto on tuhoutunut Kivisakastin ympärillä tehtyjen katutöiden yhteydessä. Samalla on tuhoutunut aimo annos Mikkelin seudun paikallishistoriaa.

Katurakennustöiden yhteydessä tuhoutui lopullisesti myös Kellokallion kirkon lattian alla olleet kristilliset haudat. Tapana oli haudata vainajat kirkon lattian alle sekä kirkkorakennusten välittömään läheisyyteen. Kellokallion kirkkoa käytettiin uuden vuonna 1754 valmistuneen kirkon hautauspaikkana.

Kivisakastin alla lepää 22 vainajan maalliset jäännökset. Suurin osa vainajista oli muumioitunut. Näistä vainajista 15 oli lapsia. Arkkujen päällä oli säilynyt tekstejä, joiden perusteella muutamia vainajia pystyttiin tunnistamaan, mm. kapteeni Carl Fredrick Jägerhorn, joka oli syntynyt v. 1722 ja kuollut v. 1773 sekä hänen v. 1752 syntynyt tyttärensä. Kapteeni Jägerhorn oli omistanut Visulahden kruununtilan. Kivisakastin alla olevat vainajat ovat kaikki 1700-luvulta. Kivisakastin ympärillä ollut kalmistoalue oli halkaisijaltaan n. 100 m. Kivisakastin lattian alla olevista vainajista tuli vähitellen nähtävyys, joihin sai tutustua 1900-luvun alussa markan pääsymaksua vastaan. Tämä tietenkin herätti ärtymystä, mutta vasta vuonna 1930 lattia suljettiin betonilla. Tämän jälkeen ovat vainajat saaneet levätä rauhassa. Tällöin betonilattian alle jääneet ruumiit olivat hyvin huonokuntoisia, sillä vuonna 1923 oli lattiaa remontoitu, mutta lattian alustilan tuuletus oli laiminlyöty, jonka vuoksi ruumiit pääsivät tuhoutumaan.

Mikkelin ensimmäinen rakennussuojelukiista
Pahoin rappeutunut Kivisakasti aiheutti 1800-luvun loppupuolella Mikkelin ensimmäisen rakennussuojelukiistan. Läänin kuvernööri A. Thesleff määräsi sakastin purettavaksi ja sen alla olevat vainajat haudattavaksi hautausmaahan. Mikkelin pitäjänkokouksessa rakennusta pidettiin muinaismuistona ja siksi se piti suojella ja kunnostaa. Kuvernöörin mukaan rakennus oli purettava vuoden  1852 kuluessa.

Purkamisuhka sai Mikkelin maaseurakunnan ja Mikkelin rouvasväenyhdistyksen ottamaan kantaa rakennuksen säilyttämisen puolesta. Senaatti kumosi lääninhallituksen päätöksen 25.2.1853. Maaseurakunta kunnostutti rakennuksen, mutta jo v. 1864 todettiin rakennuksen olevan huonossa kunnossa. Rouvasväenyhdistys keräsi varoja rakennuksen kunnostamiseksi 1880-luvulla. Kunnostustyötä varten teetettiin useilla arkkitehdeillä kunnostussuunnitelmia. Aikomisen asteelta päästiin tekoihin, kun Svante Magnus Schjerfbeckin laatimien suunnitelmien pohjalta rakennus sai nykyisen muotonsa v.1900.

Rakennus museona
Suur-Savon museoyhdistys keräsi v.1930-1931 lähiseurakunnista käytöstä poistettua esineistöä tarkoituksena asettaa ne esille Kivisakastiin. Pääosa esineistä on 1700-1800-luvuilta. Poikkeuksena ehtoollisesineistöä, joka on peräisin 1600-luvulta. Mäntyharjun kirkosta peräisin oleva saarnastuoli näyttää hyvin kuinka Raamatun henkilöt ja tapahtumat tehtiin tunnetuksi lukutaidottomille seurakuntalaisille.

Kirkollisena rangaistuksena häpeärangaistus poistettiin 15.5.1848 keisarillisella asetuksella. Käyttöön ne tulivat puhdasoppisuuden aikana 1500-1600-luvuilla. Näitä häpeärangaistuksia annettiin mm. jalkapuussa ja mustassapenkissä. Yleensä näihin tuomittiin siveellisyysrikkomuksista. Naisia istutettiin mustassapenkissä aviorikoksesta ja miehinen rangaistus oli jalkapuu.

Kirkottaminen tapahtui ns. kirkottamispenkissä, harmaa penkki. Synnytettyään nainen oli epäpuhdas eikä saanut osallistua jumalanpalvelukseen ennenkuin hänet oli kirkotettu. Tämä tapahtui kuusi viikkoa synnyttämisen jälkeen.

Muuta esineistöä ovat mm. unilukkarin sauva, jolla herätettiin nukkuvat seurakuntalaiset. Kolehtihaavit, kynttilälampetit, kynttiläkruunut jne.