Etusivu ›› Mikkelin kaupungin museot ›› Päämajamuseo ›› Suomi sodassa 1939-1945

Suomi sodassa 1939-1945

Päämajamuseo - Suomi sodassa 1939-1945

 

TALVISOTA 1939-40

Talvisodan syyt löytyvät kansainvälisestä kehityksestä syksyltä 1939. Sodan puhkeamista edelsivät neuvottelut Neuvostoliiton vaatimista alueluovutuksista, joilla se pyrki Leningradin puolustuksen turvaamiseen. Neuvostoliittolaista ajattelua 1930-luvulla leimasi pelko hyökkäyksestä ja siitä, että Suomi olisi läpikulkualue läntisille sotilasjoukoille.

 

mli_museot_pm_suomi_sodassa_kuva1_sc.jpg

  Kuva: SA-kuva

 

 

Suomi ei joutunut sotaan aivan valmistautumatta, sillä syksyn kuluessa oli toimeenpantu ylimääräiset kertausharjoitukset, joukkojen liikekannallepano ja perustettu päämaja. Mahdollista sotaa varten oli rakennettu 130 km puolustuslinja Karjalan kannakselle. Ulkomaiset lehtimiehet nimesivät sen kirjoituksissaan Mannerheim-linjaksi. Suomen armeijan materiaalisessa valmiudessa oli puutteita, mutta perusvarustus oli tyydyttävä. Puolustusneuvoston puheenjohtajan, sotamarsalkka C.G.E. Mannerheimin, ehdotus lainan ottamisesta puolustusvälineiden hankkimista varten ei saanut hyväksyntää. Puutteita varustuksessa oli panssari- ja ilmatorjunnan sekä ilmavoimien alueella. Sodan alkaessa Suomella oli asettaa taisteluun noin 275.000 osin puutteellisesti varustettua sotilasta. Neuvostoliitolla oli itärajalla aseissa noin 450.000 miestä.

Äärimmilleen kiristynyt tilanne purkautui 30.11, mutta sitä olivat edeltäneet ns. Mainilan laukaukset 26.11. ja hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen 28.11.1939. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomen kaupunkeja ja tunkeutuivat rajan yli marraskuun viimeisenä päivänä. Neuvostoliiton hyökkäyksen jälkeen presidentti Kallio julisti Suomen sotatilaan ja nimitti Mannerheimin ylipäälliköksi. Päämaja ja ylipäällikkö siirtyivät Mikkeliin 3.12.1939.

Sodan alku oli yllätyksellinen, koska puna-armeija eteni lähes kaikkialla Laatokan ja Jäämeren välisellä alueella. Neuvostoarmeija eteni aluksi varovasti suuresta ylivoimasta huolimatta. Pian neuvostoarmeija yritti läpimurtoa Taipaleessa Kannaksella itsenäisyyspäivänä ja toisti hyökkäyksensä suuremmin voimin parin päivän päästä. Neuvostoarmeija onnistui saavuttamaan vain etumaiset asemat. Suomalaisten vastahyökkäys joulun aatonaattona epäonnistui ja se oli keskeytettävä.

mli_museot_pm_suomi_sodassa_kuva2.jpg

  Kuva: SA-kuva

Kuhmon ja Lieksan suunnalla edenneet neuvostodivisioonat saatiin pysähtymään, samoin Suomussalmella joulukuun puolivälin jälkeen. Seurasi sarja suomalaisia voittoja, joista kuuluisin lienee neuvostodivisioonan tuhoaminen Raatteen tiellä. Laatokan Karjalassa edenneet neuvostojoukot saarrettiin motteihin. Kaikilla rintamilla Neuvostoliiton joukot pysäytettiin tammikuun alkuun mennessä.

Helmikuussa 1940 neuvostoarmeija aloitti hyökkäyksensä Kannaksella. Summan itäpuolella syntyi sisäänmurto, jonka vuoksi suomalaiset joutuivat vetäytymään. Puna-armeija hyökkäsi kuuden divisioonan voimalla Viipurinlahden yli. Maaliskuun alkupäivien tilanne oli erittäin kriittinen, koska neuvostoarmeijan toimintakyky oli nopeasti paranemassa.

Sodan kuluessa Suomi pyysi apua maailmalta. Englanti ja Ranska suunnittelivat Suomen avustamista, mahdollisesti jopa joukkojen lähettämistä. Neuvostoliitto ei halunnut joutua vastakkain länsivaltojen kanssa, joten tilanne paransi edellytyksiä rauhanneuvotteluihin. Vapaehtoisia saapui Suomeen mm. Ruotsista, Unkarista ja Tanskasta sekä amerikan-suomalaisia. Suomeen saapuneen noin 12.000 vapaehtoisen merkitys ei taisteluissa ollut kovin suuri, mutta kohensi mielialoja. Se kertoi, että muu maailma oli kiinnostunut Suomen kohtalosta.

Maaliskuun alussa poliittiset edellytykset rauhalle olivat olemassa. Saman aikaisesti suomalaisten joukkojen asema oli erittäin vaikea, joka osaltaan joudutti rauhan pyrkimyksiä. Tappioiden kasvaessa ei ylipäällikkökään enää uskonut joukkojen kestävän. Rauha solmittiin Suomen kannalta aivan viimeisellä hetkellä.

Raskaaseen rauhaan päättynyt sota loppui 13.3.1940 klo 11.00. Sotatoimissa kaatui noin 25.000 ja vammautui noin 43.000 henkilöä, joten kokonaistappiot olivat noin 68.000-70.000 henkilöä. Neuvostoliito ilmoitti virallisiksi tappioikseen yli 48.000 kaatunutta ja lähes 159.000 haavoittunutta.

 

JATKOSOTA 1941-1944

Maailma oli talvisodan päättyessä joutunut laajenevaan suursotaan. Talvisota oliajanut umpikujaan Suomessa aikaisemmin vallalla olleen puolueettomuuden.Päämajan ja hallituksen mielestä Suomen oli saatava sotilaallista tukea ulkomailta. Ensin tukea etsittiin Ruotsista, joka kuitenkin kieltäytyi sotilaallisen avunantamisesta, ja sitten Englannista. Syksyllä 1940 alkoi yhteistyö Saksan kans-sa, joka sitoi Suomen Saksan rinnalle. Suomen yhteistyö Saksan kanssa herätti epäluuloja Neuvostoliitossa. Puolustutusvoimien materiaalinen valmius oli huomattavasti parempi kuin talvisodan aikana. Suomi saattoi asettaa liikekannallekesällä 1941 suhteellisen hyvin varustautuneen puolen miljoonan suuruisen armeijan. Valtakunnan itärajaa oli varusteltu rakentamalla ns. Salpa-linja.

Saksan aloittama hyökkäys Neuvostoliittoon 22.6.1941 vei Suomen mukaansotaan. Kun Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomea 25.6.1941 oli joukkojen liikekannallepano suoritettu, ja Helsingissä 18.6.1941 muodostettu päämaja siirtyi Mikkeliin. Eduskuntaan tuotiin samana päivänä valtioneuvoston tiedonanto, jossa todettiin sota alkaneeksi, mutta sodanjulistusta ei annettu. Tässä vaiheessa Suomen armeijalta puuttui selvä hyökkäyssuunnitelma. Neuvoteltuaan kesäkuun lopulla Huutokosken asemalla kenraaliensa kanssa ylipäällikkö teki päätöksen suomalaisten valmistautumisesta yhteistoimintaan saksalaisten kanssa. Kesäkuun lopussa ylipäällikkö Mannerheim teki päätöksen hyökkäyksen suuntaamisesta Laatokalle, Aunukseen ja Syvärille. Päämaja kuten hallituskin uskoivat nopeaan voittoon. Asennetta kuvastaa hyvin ylipäällikön 10.7.1941 antama ns. miekantuppipäiväkäsky, joka yllätti myös Suomen hallituksen.

Nopeasti etenevät suomalaiset joukot valloittivat Viipurin elokuun lopussa ja saavuttivat vanhan rajan syyskuun alussa. Hyökkäys jatkui Prääsän suuntaan, ja Syväri saavutettiin Lotinanpellon kohdalla syyskuun alkupuolella. Laatokan rantaa edennyt joukko saavutti Käkisalmen elokuun lopulla. Pohjoisempana edennyt VII armeijakunta valtasi lokakuun alussa Petroskoin ja hyökkäys jatkui pohjoiseen. Vaikeiden taistelujen jälkeen suomalaiset joukot saavuttivat Karhumäen joulukuun alussa. Pohjoisessa Oulujärven pohjoispuolella rintamavastuu oli saksalaisilla, jotka asettuivat puolustusasemiin syyskuun lopulla. Suomalaisten ja saksalaisten voimat eivät riittäneet Muurmannin radan katkaisemiseen. Radan katkaiseminen oli myös poliittisesti arka asia, koska se voisi aiheuttaa säröjä Suomen ja Yhdysvaltojen suhteisiin. Suomalaisille saksalaisten toiminta pohjoisessa antoi mahdollisuuden keskittää omat voimavarat etelään.

Nopeasti edennyt hyökkäys oli raskas niin suomalaisille kuin saksalaisillekin joukoille. Hyökkäysvaiheessa suomalaisia kaatui noin 25.000 miestä kokonaistappioiden ollessa noin 75.000 miestä. Saksalaisten kokonaistappiot Suomessa olivat noin 22.000 miestä.

Vuoden 1941 loppuun mennessä sodan operatiiviset tavoitteet oli saavutettu. Ylipäällikkö kieltäytyi saksalaisten ehdottamista hyökkäyksistä Leningradia ja Sorokkaa vastaan sekä Syvärin niskalta Tihvinään. Sodan sotilaalliset ja poliittiset tavoitteet oli saavutettu ja siirryttiin asemasotavaiheeseen. Asemasodan aikana suoritettiin linnoitustöitä, ja armeijan kalustoa koetettiin uudistaa. Päämajan kannalta asemasodan lähtökohtana oli strategisten tavoitteiden turvaaminen Karjalan kannaksella, Maaselän kannaksella ja Syvärillä.

Vuosi 1942 alkoi Neuvostoliiton hyökkäyksellä Maaselän kannaksella, mutta hyökkäys saatiin pysäytetyksi ja rintamalinja palautetuksi 12.2. mennessä. Toinen neuvostoarmeijan suurhyökkäys tehtiin Syvärillä 11.4, mutta se saatiin torjutuksi 21.4. mennessä. Neuvostoliittolaiset joukot tekivät 21.4. noin kuukauden kestäneen hyökkäyksen Kiestingin suunnassa. Muita mainittavia sotatoimia ei Suomen rintamalla tapahtunut. Päämajassa seurattiin tapahtumia maailmalla ja erityisesti Saksan menestystä. Koko ajan haettiin poliittista ratkaisua sodan lopettamiseksi. Saksan hyökkäyksen pysähtyminen vuoden lopulla loi paineita rauhan etsimiselle.

Vuosi 1943 ja vuoden 1944 alku olivat hiljaisia rintamilla. Linnoitustyöt Itä-Karjalassa jatkuivat. Neuvostoliiton onnistuttua pysäyttämään Saksan hyökkäyksen Stalingradissa antoi tilanne sille mahdollisuuden keskittää joukkoja Suomen rintamalle. Hallitus ja päämaja seurasivat tilanteen kehittymistä huolestuneina.

Kun rauhantunnusteluissa ei päästy ratkaisuun, aloitti Neuvostoliitto pelätyn suurhyökkäyksen 9.6.1944. Kovia taisteluja käyden Suomen armeija perääntyi Karjalan kannaksella ja muilla rintamalohkoilla. Päämaja kuitenkin pystyi siirtämään vahvistuksia Kannaksen pohjoisosalle. Taistelut kehittyivät Talin ja Ihantalan luona koviksi, ja neuvostojoukot yrittivät läpimurtoa, mutta eivät onnistuneet siinä. Aunuksessa Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät kesäkuun lopulla, mutta suomalaiset pääsivät irrottautumaan sieltä taistellen välillä hyvinkin kiivaasti. Taistelut laantuivat Suomen rintamilla, mutta Ilomantsin suunnalla taisteluja käytiin elokuun lopulle asti.

Sodalle etsitty poliittinen ratkaisu saatiin aikaiseksi 4.9.1944, jolloin astui voimaan aselepo. Neuvostojoukot jatkoivat paikoitellen taisteluja vielä seuraavana päivänä. Sota oli loppu, mutta edessä oli vielä saksalaisten joukkojen poistaminen Suomen alueelta syksyn 1944 kuluessa.

 

LAPIN SOTA 1944-1945

Eräs keskeinen ehto aselevossa ja välirauhansopimuksessa oli saksalaisten joukkojen internoiminen eli aseistariisunta. Suomen maaperällä oli noin 220.000 saksalaista, joiden aseistariisuminen ei vielä keväällä 1944 ollut mahdollista. Syksyllä tilanne oli toinen, koska saksalaiset oli poistettu Baltiasta ja Liittoutuneiden maihinnousu oli onnistunut lännessä. Saksalaiset yrittivät kuitenkin syksyllä maihinnousua Suursaaressa ja suunnittelivat Ahvenanmaan valtausta. Suursaaren valtauksen epäonnistuminen helpotti poliittista ja sotilaallista tilannetta.

Koska saksalaiset joukot eivät poistuneet Pohjois-Suomesta aselepoehdoissa määrätyssä ajassa aloitti Suomen armeija “syysmanööverin”, kuten kenraali Airo asian ilmaisi. Suomalaiset olivat siirtäneet joukkoja pohjoiseen jo syyskuunalussa 1944, ennen kuin sotatoimet Neuvostoliiton kanssa olivat loppuneet. Joukkojen siirroilla vakuutettiin Neuvostoliitolle, että Suomi oli halukas noudattamaan vaadittuja ehtoja. Sekä suomalaiset että saksalaiset halusivat välttää aseellisia yhteenottoja. Suomalaisten pyrkimyksenä oli Pohjois-Suomen tuhojen välttäminen, ja saksalaisilla oli halu turvata eteläsivustansa ja voittaa aikaa evakuointiin.

Ylipäällikkö Mannerheim lähetti operatiivisen osaston maavoimatoimiston päällikön U.S.Haahden neuvottelemaan Rovaniemelle saksalaisten kanssa. Neuvotteluissa päästiin salaiseen sopimuksen, jonka mukaan saksalaiset välttivät hävitystöitä ja suomalaiset helpottivat saksalaisten poistumista vielä 15.9. jälkeenkin. Tämä sopimus antoi mahdollisuuden siviiliväestön evakuointiin.

Neuvostoliitto kiinnitti huomiota suomalaisten hidasteluun ja ilmaisi tyytymättömyytensä tunkeutumalla rajan yli Kuusamossa ja Sallassa. Mannerheim suhtautui erittäin vakavasti Neuvostoliiton tyytymättömyyden ilmaukseen. Hänen mukaansa suomalaisten oli pyrittävä aktiivisesti Tornioon ja Kemiin. Airo taas vastusti tätä liikettä, koska se johtaisi avoimeen sotaan.

Kenraaliluutnantti Siilasvuo teki Mannerheimin myötävaikutuksella lopun “syysmanöövereistä”. Sotatoimet alkoivat Pudasjärvellä 28.9.1944, jolloin kenraalimajuri Laguksen johtamat joukot saivat hyökkäyskäskyn. Varsinaisesti Lapin sota alkoi lokakuun ensimmäisenä päivänä 1944 suoritetulla Tornion maihinnousulla. Siilasvuon koukkaus saksalaisten selustaan tapahtui ilman päämajan siunausta. Tällä maihinnousulla oli erittäin tärkeä poliittinen merkitys, sillä se vakuutti Neuvostoliiton edustajat siitä, että kysymyksessä ei ollut “leikkisota”.

Tornion maihinnousun jälkeen alkoivat aseelliset yhteenotot saksalaisten ja suomalaisten kanssa. Saksalaiset kävivät viivytystaistelua tuhoten peräytyessään Lapin asutuskeskukset. Taistelujen jälkeen lokakuun puolivälissä 1944 suomalaiset saivat haltuunsa Rovaniemen, joka oli täydellisesti tuhottu. Saksalainen 20. Vuoristoarmeija saatiin poistetuksi Suomesta taistelujen jälkeen. Viimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta 27.4.1945.

Suomalaisten henkilötappiot olivat; 3.940, 774 kaatunutta, 262 kadonnutta ja 2.904 haavoittunutta. Saksalaisten tappiot olivat; 4.300-4.500, noin 1.000 kaatunutta, noin 2.000 haavoittunutta ja vankeja noin 1.300.