Etusivu ›› Uutinen ›› Kesäjuttu: Turkulainen Mikkelissä
30.6.2014 - 8:18
Kesäjuttu: Turkulainen Mikkelissä
naisvuori_viljasiilon_katolta_2012.jpg
Turkulainen Laura Yöntilä vieraili Mikkelissä ensimmäistä kertaa elämässään. Seuraavassa kesäjutussa Laura kertoo, millaisia tuntemuksia kaupunki hänessä herätti.

Matka paikoin tasaisesta, paikoin vaarojen poimuttamasta Pohjois-Karjalasta kulkee Valamon luostarikeskuksen kautta kohti eteläistä Suomea. Iltamyöhällä matkaaja saapuu Etelä-Savoon, Mikkeliin, ja päättää yöpyä kaupungissa, josta ei tiedä paljonkaan muuta kuin että sinne pääseminen ei kertoman mukaan ole mutkatonta (ainakin vanhemmat ikäpolvet tuntevat vinkeän, jokseenkin päättömän sananparren: onko Mikkeliin mänijöitä, juna män justiinsa).

Aamusella hotellihuoneeseen kantautuu liikenteen rauhoittava hurina, jonka tahdissa päivänokosetkin sujuisivat leppoisissa merkeissä - ja jo tämä fakta riittää vakuuttamaan matkaajan siitä, että jääminen toiseksi yöksi kannattaa. Ovenkahvaan lappunen "kerrankin saan nukkua", ja rauha on taattu, nopeaan paineentasaukseen tarkoitetun autoloman tärkein tavoite saavutettu.

Mutta pian käy ilmi, että Saimaan ja Puula-järven väliin sijoittuvassa Mikkelissä on pointtinsa myös ihanteellista leposijaa edustavan hotellihuoneen ulkopuolella. Jokaisella paikkakunnalla on toki oma historiansa, mutta tällä kertaa menneisyys esittäytyy matkaajalle keskimääräistä merkittävämpänä. Toisen maailmansodan aikaista puolustusvoimien päämajaa esittelevä museo on remontin vuoksi suljettu; kallion uumeniin rakennettu, 90-luvulla entisöity Viestikeskus Lokki sen sijaan antaa kävijälle hyvän kuvan järjestelmällisen yhteydenpidon arjesta kauan ennen internetin aikakautta. Kaukokirjoittimien rivistö ja sotilaspukuiset mallinuket; seinillä karttoja ja viestintäkaavioita, äänitehosteena kirjoittimien jatkuva naputus. Lottia koskeva säännöstö, jossa luetellaan huonosta käytöksestä ja rikkeistä aiheutuvat kurinpidolliset toimet.

Mielikuva syntyy itsestään: näppärälle kirjoittajalle syntymä sata vuotta sitten on saattanut merkitä kolmivuorotyötä kallion sisässä, ahtaissa oloissa, isänmaan puolesta. Olivatko työolot kuitenkin keskimääräistä paremmat, ja oliko viestikeskukseen pääseminen (tai joutuminen) eräänlainen etuoikeus?

Takaisin nykyhetkeen. Matkaaja - etuoikeutettu lomalainen - tulee ulos kiven sisästä ja maailmansodan melskeistä, kävelee torille ja todistaa jo vakiintunutta ilmiötä: uudehkosta ostoskeskuksesta löytyy niin perinteistä mallia oleva kauppahalli paikallisine tuotteineen kuin keskeiselle paikalle sijoitettu jäätelötankki, josta italialaista gelatoa voi ostaa täsmälleen haluamansa määrän (tässäpä esimerkki eurooppalaisesta ostosmiljööstä). Mikkeli on valittu Suomen kaupunkikeskukseksi vuonna 2012 – epäilemättä laajoin perustein. Satunnainen turisti antaisi oman tunnustuksensa jo opasteviitoista, jotka tekevät jalan kaupunkiin tutustumisesta vaivatonta. Viihtyisyyttä lisäävät myös pienet mutta sitäkin mieluisammat yksityiskohdat: kirjakaupassa suosituslappuset valittujen kirjojen välissä, lähi- ja luomuruoan mainostus eri puolilla kaupunkia, torikahvilan kyltissä lupaus kahvista hymyn kera.

Mikkeli todistaa, että miellyttävän palvelukulttuurin omaava kaupunki saa matkaajan tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja kannustaa samalla pienimuotoiseen löytöretkeilyyn, onpa kyse sitten museossa käymisestä, ostosten tekemisestä tai kaupunkiin tutustumisesta ilman sen tarkempaa ohjelmaa. Ja jos samalla vielä oppii jotain uutta, saa uuden ajatuksen tai mieleenpainuvan kokemuksen – se on jo ylellisyyttä.

Teksti: Laura Yöntilä, Turku

Kirjoittaja vieraili Mikkelissä 9.-11.6.2014, sattumalta ja ensimmäistä kertaa elämässään.

Aiheeseen liittyvää