Etusivu ›› Uutinen ›› St Michel -ravit saavat seurakseen musiikkifestivaalin
29.6.2015 - 15:26
St Michel -ravit saavat seurakseen musiikkifestivaalin
stmicheli.jpg
St Michel -ravit ravataan tänä vuonna 18.–19.7. Saman viikonlopun aikana Mikkelin keskustassa järjestetään kaksipäiväinen St. Michel Summerfest –festivaali.

Mikkeliin odotetaan taas ravikansaa noin 25 000 ihmisen verran. Kansainvälinen St Michel -suurkilpailu on suurin Mikkelissä vuosittain järjestettävä yleisötapahtuma ja Suomen toiseksi suurin ravitapahtuma heti Kuninkuusravien jälkeen. St Michel -ravit on järjestetty Mikkelin Raviradalla ensimmäisen kerran jo vuonna 1981. Viikonlopun päälähdössä St Michelissä on mukana Euroopan ja Pohjoismaiden huippuravureita.

Tänä vuonna ravikansaa ja muita musiikin ystäviä hemmotellaan myös Mikkelin Hallitustorilla, kun ravien aikaan 17.–18. heinäkuuta järjestetään kaksipäiväinen St. Michel Summerfest. Ensimmäistä kertaa järjestettävän St. Michel Summerfestin järjestävät Provents Finland Oy yhteistyössä Osuuskauppa Suur-Savon ja Mikkelin Ravirata Oy:n kanssa.

Torille pystytettävässä ja yli kaksituhatta ihmistä vetävässä jättiteltassa nähdään 17.7. perjantaina Basic Element, Teflon Brothers ja JVG. Lauantaina 18.7. tanssitaan muun muassa Arttu Viskarin ja Mikko Leppilampi Bandin tahtiin.

St Michel -raveissa viihtyvät myös nuoremmat, sillä lapsille on raviradalla omaa toimintaa kuten poniratsastusta ja pomppulinna. Kaikki alle 16-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi raveihin.
Myös raviradan vieressä sijaitsevasta jäähallista löytyy ohjelmaa ravikansalle sillä lauantaina ravien jälkeen jäähallissa järjestetään ravikaraoken SM-karsinnat. Sunnuntaina ennen raveja jäähallissa soi livemusiikki. Lisäksi avajaisohjelmassa sunnuntaina nähdään Rohan tallin keskiaikaiset turnajaiset.

Raviyleisölle on tarjolla hyvää ruokaa ja juomaa erilaisilla anniskelu- ja ruokapisteillä. Raviradan alue soveltuu hyvin myös omien piknik-eväiden nautiskeluun.

Sekä ravien että St. Michel Summerfestin liput ovat jo myynnissä. Saatavilla myös yhteislippu molempiin tapahtumiin.

Lisätiedot ja lipunmyynti:
www.stmichel.fi
Mikkelin raviradan toimisto puh. 015 7600 272, toimisto@mikkelinravirata.fi
www.stmichelsummerfest.fi

Aiheeseen liittyvää