Etusivu ›› Uutinen ›› Jättikirppis ja brunssi 26.7. torilla
22.7.2015 - 8:31
Jättikirppis ja brunssi 26.7. torilla
Jättikirppiksen brunssitarjontaa
Kesän viimeinen aamupalaa & brunssia on tarjolla Jättikirppiksellä sunnuntaina 26. heinäkuuta. Jättikirppikset jatkuvat vielä elokuussa kahtena sunnuntaina, 9. ja 23. päivä.

Kesä- ja heinäkuun Jättikirppiksellä järjestetyt aamupalaa & brunssia -tapahtumat ovat hyvin löytäneet yleisönsä ja saaneet positiivisen vastaanoton. Tämän kesän viimeinen aamupalaa & brunssia on tarjolla Mikkelin torilla heinäkuun viimeisenä sunnuntaina, 26.7. Uutta katuruokaa sekä perinteisempää toriruokaa yhdistävää konseptia on tarkoitus jatkaa ensi kesänä.

Jättikirppiksen aamupalaa & brunssia -tapahtumien tuotannosta vastaavan EPF Oy:n Mikko Romo kertoo, että kirpputoritoiminnan ja ruokatapahtuman yhdistävä konsepti on saanut kiitosta sekä toriasiakkailta että -kauppiailta.

- Olemme kolmen vuoden ajan kehittäneet Jättikirppis-tapahtumien sisältöä suunnitelmallisesti. Ruoan ottaminen mukaan on tämän kesän uutuus. Myös yhteistyö muiden tapahtumajärjestäjien, kuten Mikkelin Mobilistien ja Hulivilikarnevaalin kanssa, on tuonut lisää sisältöä torin viikonlopputarjontaan.

Jättikirppiksen aamupala & brunssi tarjoaa aamuvirkuille aamupalaa ja hieman myöhemmin paikalle ehtineille brunssia. Annokset voi nauttia paikan päällä tai ottaa mukaan. Mikkelin torilta löytyvät muun muassa monipuoliset kahvilapalvelut, kalaa, tuoreita leivonnaisia, lettuja, grilliherkkuja, jäätelöä, makeisia ja lörtsyjä. Jättikirppiksen aamupalaa & brunssilla on tarjolla myös tuoreita vihanneksia, marjoja ja herneitä.

Sunnuntain 26.7. Jättikirppiksen aamupalaa & brunssia -tapahtumassa mukana ovat ainakin Torikahvila Marski, Minnan Torikahvila, Kalastaja Bovellan, Torimyynti J. Puikkonen, Teron Tuoretori, Ramin konditorian torikahvila, Suomi Grilli & Cafe ja Torikauppa J. Ahonen.

Kuva: Kalastaja Bovellanin teltalla on sunnuntaisin tarjolla monipuolisia kala-annoksia (kuva: kesakatu.com)

Lisätietoja Jättikirppiksistä: www.jattikirppis.com.

 

Aiheeseen liittyvää