Etusivu ›› Uutinen ›› Laajalammen taidekävelyllä iloinen joukko osallistujia
19.9.2017 - 13:18
Laajalammen taidekävelyllä iloinen joukko osallistujia
kovari.jpg
Vihreät laput nousivat ilmaan positiivisen suhtautumisen merkiksi, kun Laajalammen taidekävelyn osallistujat saivat äänestää mieluisista taideteosideoista. Ihastusta herättivät sekä pienet alueen kunnostukseen liittyvät ideat että erityisesti ranta-alueen viehättävyyttä korostavat toiminnallisemmat ehdotukset.

Mikkelin Laajalammen asuinalueella järjestettiin maanantai-iltana 18.9. taidekävely osana kaupungin Taide elämään! -hanketta. Asukkailta oli kyselty etukäteen ajatuksia ja ideoita omaan asuinympäristöön liittyen. Palautteen pohjalta suunniteltu taidekävely käveltiin niillä alueilla, joihin suurin osa palautteesta kohdistui. Kävelylle osallistui liki kolmekymmentä osanottajaa.

Taidekävelyn aikana uppouduttiin tutkimaan lähiympäristöä erilaisista näkökulmista. Valokuvaaja Karoliina Paappa johdatteli osallistujia tutkimaan Laajalammen rantaa katselemalla ylös, alas ja sivuille – uusia oivalluksia voi löytyä tutustakin ympäristöstä kuvakulmaa vaihtamalla. Yksimielisesti oltiin sitä mieltä, että ranta on merkittävä viihtyisyystekijä alueella ja sen merkitystä voisi korostaa. Eniten suosiota keräsi ajatus valaistusta laiturista, jossa yhdistyisi toiminnallinen ja taiteellinen puoli.

Hankkeen taidekoordinaattori, arkkitehti ja kuvataiteilija Maija Kovari kertoi, että usein taide on kustannustehokkaampaa ja näin myös todennäköisempää toteuttaa muiden kunnostus- tai rakennustöiden yhteydessä. Taidekävelyllä keskusteltiinkin paljon mahdollisuuksista integroida taidetta esimerkiksi istuskelu- ja leikkipaikkoihin, laituriin, bussikatoksiin ja rakennuksiin.

Taidekävely loppui valotaidekokeiluun, jonka toteuttamiseen osallistui myös Suomi 100 -hanke sekä Mikkeli Art & Design Week. Jyväskylän Valonkaupunki -hankkeelta lainatuilla lampuilla heijastettiin varjokuvia Kaituentien varrella sijaitsevan kerrostalon seinälle. Näin osallistujat pääsivät itse kokeilemaan, miltä esimerkiksi valotaideteos tai seinämuraali voisivat näyttää.

Aiheeseen liittyvää