Etusivu ›› Paatoksenteko ›› Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunnassa on 2-4 edustajaa kunkin seudun kunnan kesäasukkaista. Valtuuskuntaan kuuluvat myös Mikkelin seudun seutuvaltuuston puheenjohtajat. Valtuuskunnan toimikausi on kaksi vuotta. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii lehdistöneuvos Ilkka Juva.

Valtuuskunnan tehtävänä on tuoda esille ja edistää vapaa-ajan asumiseen liittyviä kysymyksiä ja asioita. Valtuuskunta ei tee varsinaisia äpäätöksiä, mutta se voi tehdä esityksiä ja antaa tarvittaessa lausuntoja ja nostaa eri tavoin esille tärkeiksi näkemiään asioita.

Vapaa-ajanasukasvaltuuskunnan tehtävät

  • Vapaa-ajanasukkaiden osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien jatkuva kehittäminen
  • Toimia yleisenä aloitteentekijänä laajempia seudullisia kehittämiskysymyksiä koskevissa asioissa
  • Tukea Mikkelin seudun vaikutusmahdollisuuksien parantamista valtuuskunnan toimialaan kuuluvissa asioissa
  • Yhteyksien rakentaminen ja tiedonkulun parantaminen
  • Tehdä ehdotuksia elinkeinoelämän ja julkisten sekä yksityisten palveluiden kehittämiseksi seudulla
  • Kulttuuri-, liikunta- ja vapaajantarjonnan sekä tapahtumien kehittäminen seudulla
  • Muiden toimialansa piiriin kuuluvien asioiden, erityisesti kehittämisen seuraaminen.
  • Vapaa-ajanasutuksen kehittäminen pitkän tähtäimen suuntaviivojen hahmotteleminen, visiointi

 

Valtuuskunnan kokoonpano 2017 - 2018 (suluissa kotipaikka ja mökkeilyvesistö)

Hirvensalmi
Kari Mielikäinen (Järvenpää), kari.mielikainen(at)luke.fi (Suonne)

Kangasniemi
Kai Kaasalainen (Espoo), kai.kaasalainen(at)gmail.com
Ari Saukko (Vantaa), ari.saukko(at)saukko.fi

Mikkeli
Pekka Karhunen (Tampere), pekka.karhunen(at)uta.fi
Jukka Korpela (Joensuu), jukka.korpela(at)uef.fi (Kyyvesi)
Tuomas Santasalo (Helsinki), tuomas.santasalo(at)tuomassantasalo.fi (Saimaa, Luonteri)
Martti Ämmälä (Helsinki), martti.ammala(at)fimnet.fi (Louhivesi)

Mäntyharju
Markku Penttinen (Helsinki), markku.penttinen5(at)luukku.com
Lasse Wikman (Helsinki), warssy(at)kolumbus.fi

Pertunmaa
Jouni Luotonen (Helsinki), jouni.luotonen(at)kolumbus.fi (Koskiojärvi, Kymijoen vesistöalue)
Seija Salo (Helsinki), saloseijam(at)gmail.com

Puumala
Ulla-Maija Paavilainen (Helsinki), ullam.paavilainen(at)gmail.com
Ilkka Juva (Helsinki), valtuuskunnan puheenjohtaja, ilkka.j.juva(at)gmail.com 

Muut valtuuskunnan kokouksiin osallistuvat
Hirvensalmi: kunnanjohtaja Seppo Ruhanen
Kangasniemi: kunnanjohtaja Johanna Luukkonen
Mikkeli: kaupunginjohtaja Timo Halonen
Mäntyharju: kunnanjohtaja Jukka Ollikainen
Pertunmaa: kunnanjohtaja Juha Torniainen
Puumala: kunnanjohtaja Matias Hilden

Mikkeli: kehityspäällikkö Aki Kauranen
Mikkeli: markkinointisuunnittelija Emmi Eronen, valtuuskunnan sihteeri