Pelastuslaitokselle töihin

  

Etelä-Savon pelastuslaitos hakee jatkuvasti henkilöstöä määräaikaisiin pelastustoiminnan ja ensihoitopalvelujen miehistötehtäviin. Määräaikaisia tehtäviä ovat lyhytaikaisista ”keikkatöistä” pidempiin vuosiloman ym. sijaisuuksiin perustuvat työt. Voit olla joko pelastus- tai terveydenhuoltoalan opiskelija tai jo alalle valmistunut kokenut ammattilainen.

 

Etelä-Savon pelastuslaitos on yksi Suomen kahdestakymmenestäkahdesta aluepelastuslaitoksesta, joka hoitaa maakuntansa alueella kaikki pelastustoimeen kuuluvat tehtävät sekä tuottaa ensihoito- ja ensivastepalveluja kolmelle sairaanhoitopiirille.

Pelastuslaitoksella on 175 toistaiseksi voimassa olevaa virkaa tai tointa ja sen päätoiminen henkilöstö työskentelee kolmen kaupunkikunnan ympärivuorokautisesti miehitettyjen paloasemien (Mikkeli, Pieksämäki ja Savonlinna) lisäksi kymmenellä kuntapaloasemalla.

Ensihoitopalveluja pelastuslaitos tuottaa Savonlinnan paloaseman lisäksi Heinäveden, Kerimäen, Punkaharjun, Rantasalmen ja Sulkavan paloasemilla.

Hakemukset toimitetaan kuntarekry.fi -palvelun kautta. Hakemuksen jätettyäsi sovimme haastatteluista sekä muista mahdollisista rekrytointitoimenpiteistä jokaisen kanssa erikseen. Sähköiseen hakemukseen on mahdollista liittää tutkinto- ja työtodistuksia, haastatteluissa ne tulee esittää alkuperäisessä muodossa. 

Lisätietoja antavat pelastuslaitoksen henkilöstöpalveluista palopäällikkö Pekka Piirainen ja henkilöstösihteeri Päivi Närhi laitoksen virkasähköpostin pelastuslaitos(at)espl.fi kautta.
Lisätietoja ensihoitopalvelujen tehtävistä antavat ensihoitopäällikkö Jari Kalin (044- 794 3690) ja Riku Kurttila (044-794 3699).