Itsenäisyyspäivän juhla Mikaelissa tiistaina 6.12.

Suomen lippu, taustalla sininen taivas.

Mikkelin kaupunki juhlistaa 105-vuotiasta itsenäistä Suomea järjestämällä kaikille avoimen itsenäisyyspäivän juhlan konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa 6.12. Kahvitarjoilu alkaa kello 13, jonka aikana ravintolatilassa esiintyvät Mikkelin musiikkiopiston oppilaat. Varsinainen juhlaohjelma alkaa kello 14 Martti Talvela -salissa ja on kestoltaan reilun tunnin mittainen.

Kaikille avoimeen juhlaan kaupungin tervehdyksen tuo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola. Juhlapuheen pitää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen. Lisäksi juhlaohjelmassa lavalle nousevat Etelä-Savon musiikkiteatteriyhdistys Waulinko sekä Mikkelin kaupunginorkesteri. Tilaisuudessa luovutetaan myös tuttuun tapaan Pro Mikkeli -mitali. Mikkelin nuorisovaltuustolaiset ovat ottamassa juhlaan saapuvia vastaan ja vastaavat myös lipun tuomisesta lavalle.

Juhlaan on järjestetty viittomakielinen tulkkaus. Tänä vuonna osana juhlaa ei ole Puolustusvoimien ylennyksiä, sillä ne jaetaan Savonlinnassa.