Palvelut

Kaupunginarkiston tietopalvelu

""

Mikkelin kaupunginarkiston tehtävänä on säilyttää kaupungin tuottamat viranomaisasiakirjat, jotka tulee arkistolain perusteella säilyttää pysyvästi, arkistoida.

Kaupunginarkisto säilyttää myös Mikkelin kaupunkiin liitettyjen kuntien eli Anttolan, Haukivuoren, Mikkelin maalaiskunnan, Ristiinan ja Suomenniemen arkistot sekä Mikkelin seudun terveydenhuollon kuntayhtymän arkiston hallinnolliset asiakirjat.

Arkistotoimen asianmukaisella hoidolla taataan kaupungin, kuntalaisten sekä yksityisten toimijoiden oikeusturva, ja mahdollistetaan kunnallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilyminen sekä se, että asiakirjoja voidaan käyttää tutkimuksissa tiedon lähteinä.

Kaupunginarkiston tietopalvelu palvelee kuntalaisia, kaupungin henkilökuntaa, tutkijoita, yrityksiä, yhteisöjä ja muita asiakkaita.

Toimintaohjeet

Mikkelin kaupungin hallussa olevista viranomaisten asiakirjoista voi tehdä julkisuuslain mukaisen tietopyynnön sähköisellä lomakkeella. Myös kaupunginarkistossa oleviin asiakirjoihin kohdistuvan tietopyynnön voi tehdä samalla lomakkeella. Lomake siirtyy kaupungin asianhallintajärjestelmään, josta se välitetään oikealle taholle käsiteltäväksi.

Tietopyynnön voi tehdä myös kaupungin kirjaamoon sähköpostitse tai soittamalla. Ensisijaisena yhteydenottokeinona pyydetään kuitenkin käyttämään sähköistä lomaketta.

Verkkoasiointi

Julkisuuslain mukainen tietopyyntö

Sähköinen asiointilomake viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaisten tietopyyntöjen tekemiseen.

Tutustu myös näihin

Lisätietoa ja ohjeita kaupunginarkistossa olevien asiakirjojen tilaamista tai tutkimista varten: Tietopalvelu ja tietosuoja

Lisätietoa kaupunginarkistosta: Kaupungin asiakirjajulkisuuskuvaus

Tietosuojaseloste

Toimipisteet

Mikkelin kaupungin kirjaamo

Puhelinnumerot

Kaupunginarkiston asiakirjahallintopäällikkö

Asiakirjahallintopäällikkö opastaa ja neuvoo arkistoaineistoa koskevissa asioissa.

0447942033
paikallisverkkomaksu (pvm), matkapuhelinmaksu (mpm), ulkomaanpuhelumaksu

Palveluajat

ma – pe09.00 – 15.00

Mikkelin kaupungin kirjaamo

Numerosta saat neuvontaa ja opastusta Mikkelin kaupungin tuottamaan ja arkistoimaan asiakirja-aineistoon liittyvissä asioissa.

0447942033
paikallisverkkomaksu (pvm), matkapuhelinmaksu (mpm), ulkomaanpuhelumaksu

Palveluajat

ma – pe09.00 – 15.00