Mikkelin kaupunginorkesteri

Sisältö

orkesteri.jpg
Varaslähtö syyskauteen -konsertit pidetään Haukivuoren Haukihallissa, Anttolan yhtenäiskoululla sekä Mikkelin pääkirjaston Mikkeli-salissa. Kahteen ensimmäiseen konserttiin on vapaa pääsy. Mikkelin...
nuotit.jpg
Mikkelipuiston Puistokonsertissa keskiviikkona 1.7. klo 18.00 Jyrki Lasonpalon johdolla liikutaan keveämmissä sävelmissä. Ohjelmanumeroina kuullaan muun muassa Oskar Merikannon Kesäillan valssi,...
parnu_1.jpg
Ensimmäinen yhteiskonsertti Pärnun kaupunginorkesterin kanssa kuultiin pari viikkoa sitten Pärnussa, ja sama ohjelma päättää ensi torstaina Mikkelin kaupunginorkesterin kevätkauden Mikaelissa....
baerten04.jpg
Mikkelin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Sasha Mäkilän johtamassa konsertissa juhlistetaan tällä kertaa Sibeliuksen aikalaista, tanskalaista Carl Nielseniä, jonka syntymästä on kulunut 150...
jukka_perko1_kuva_tanja_ahola_-_kopio.jpg
Konsertin nimi juontuu Vellu Halkosalmen Lauluja sielusta -teoksesta, jonka hän sävelsi Jukka Perkolle ja jousikvartetille. Teos sai alkunsa Perkon esittämästä kysymyksestä Halkosalmelle: ”Miltä...
konserttisali.jpg
- Vastaanotto on ollut todella innostunut, kertoo ylikapellimestari Mäkilä. - Soulissa saimme soittaa kolme ylimääräistä ennen kuin yleisö malttoi päästää meidät pois lavalta. Yonginissa vaadittiin...
mikavayrynencheikkituuli.jpg
Juhlavuoden sankarit -konsertin keskiössä ovat juhlavuoden säveltäjät, Jean Sibelius ja Aulis Sallinen. Konsertin johtaa kaupunginorkesterin ylikapellimestari Sasha Mäkilä ja solistina soittaa...
saimaasinfonietta_levilla.jpg
Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisen johtajan Tibor Bogányin johtamassa konsertissa esiin pääsevät säveltäjämestarin rakastetut laulut. Sibeliuksen laajaan laulutuotantoon kuuluu yli 100...
mikaeli.jpg
Kelo syntyi Viipurissa 7.5.1930, mutta vietti lapsuutensa Mikkelissä tultuaan kaupunkiin evakkona vuonna 1940. Kelo opiskeli kapellimestariksi Sibelius-Akatemiassa yhtä aikaa mm. Jorma Panulan ja...
zia_shinccredia_2.jpg
Viulukonserton solistina soittaa nuori korealaistaituri Zia Shin, joka saavutti vuonna 2012 kolmannen sijan maailman merkittävimpiin musiikkikilpailuihin lukeutuvassa Queen Elizabeth -kilpailussa....

Sivut