Valtuusto haastatteli kaupunginjohtajaehdokkaita kahden tunnin ajan

Kaupunginjohtajaehdokkaat.

Mikkelin kaupunginvaltuusto haastatteli julkisesti kolmea kaupunginjohtajahaussa loppusuoralle päässyttä ehdokasta keskiviikkona 14.9. Valtuuston kysymyksiin olivat vastaamassa Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, FCG:n johtava asiantuntija Timo Nousiainen ja Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska.

Tilaisuus alkoi lyhyillä puheenvuoroilla, joilla ehdokkaat esittelivät itseään sekä henkilö- ja työhistoriaansa. Kukin valtuustoryhmä esitti ehdokkaille kysymyksiä, joihin ehdokkaat vuorollaan vastasivat.

Esittelypuheenvuorossaan Mervi Simoska korosti muutoksen merkitystä sekä hyviä yhteyksiään alueen kuntiin ja toimijoihin.

 – Se, miksi aikoinaan hain Juvan kunnanjohtajaksi, johtui paljolti siitä, että halusin päästä vaikuttamaan ihmisten arkeen, Simoska kertasi.

 – Mikkelin kaupunki on arvojensa mukaisesti reilu, rohkea ja rakentava. Näiden sanojen takana voin seistä. Olen tiimipelaaja, määrätietoinen ja vaativa, Simoska jatkoi.

Janne Kinnunen kertoi valtuustolle keskisuomalaisesta taustastaan.

– Mikkelillä on edessään mielenkiintoisia asioita. Johtamiseen kuuluu erityisesti se, että kaupunginjohtaja vastaa kaupungin tehtävistä, Kinnunen summasi.

Kinnunen myös korosti yhteispeliä viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kesken. Hän myös sanoi luottavansa tasapainoiseen strategiaan.

Timo Nousiainen kertasi valtuustolle virkauraansa Lapissa ja Oulussa. Hän painotti, että hänen kaupunginjohtajaurallaan Torniossa talous saatiin tasapainoon ja edunvalvontakin oli kunnossa.

Hakua edelsi harkinta

Kaikkien ehdokkaiden kohdalla hakeutumista Mikkelin kaupunginjohtajaksi on edeltänyt pitkä harkinta. Kolmikosta Nousiainen on ainoa, joka haki virkaan alkuperäisen hakuajan puitteissa, muut kaksi ovat antaneet tehtävään suostumuksensa myöhemmin.

Janne Kinnunen antoi suostumuksensa yhteydenoton jälkeen.

– Viihdyn Viitasaarella, mutta tässä vaiheessa työuraa minun on katsottava eteenpäin.

Timo Nousiainen näkee, että Mikkeli on sopivan kokoinen haaste. Mervi Simoskan mukaan hakeutuminen tehtävään ei ollut itsestään selvää, mutta hän ajattelee, että hänen kokemuksestaan ja osaamisestaan olisi Mikkelille hyötyä.

Elinvoimanäkemykset puntarissa

Elinvoimateema on vahvasti liitetty kaupunginjohtajahakuun. Ehdokkaat nostivat esiin näkemyksiään elinvoimasta Mikkelin kannalta. Timo Nousiainen korosti strategiaa ja sen mukaan tehtäviä valintoja, kaksipaikkaisuutta ja mökkipaikkakunnan vahvuuksia. Mervi Simoskan mukaan Mikkelillä tulisi olla selkeä toimenpideohjelma, jolla elinvoimaa voidaan luoda.

– Mikkelillä on laaja maaseutu eikä pidä unohtaa sitä, että nimenomaan työpaikat luovat elinvoimaa, Simoska sanoi.

Janne Kinnusen mukaan strategian täytyy olla kunnossa.

– Ennen kaikkea kaupungin tulee olla mahdollistaja elinkeinoelämälle ja yrityksille, Kinnunen summasi.

Kaikki ehdokkaat totesivat itse innostuvansa haasteista ja mahdollisuuksista.

Myös arvot nostettiin esille

Haastattelussa ei käyty läpi ainoastaan taloudellisia ja elinvoimaan liittyviä seikkoja, vaan myös henkilöiden omia arvoja. Jokainen kaupunginjohtajaehdokas on valmis liputtamaan sateenkaarilipulla Priden kunniaksi.

Janne Kinnunen muistutti, että jokainen kunta voi miettiä liputuskäytäntönsä.

– Itse olisin valmis liputtamaan Priden kunniaksi, Kinnunen totesi.

Myös Nousiainen kannattaa Pride-liputusta ja kertoi, että oli osallistunut Haaparannan puolella Pride-kulkueeseen.

– Jos se on minun toimivallassani, niin kyllä lippu nousee, Mervi Simoska totesi.

Nousiainen, Kinnunen ja Simoska saivat vastata myös erityistä tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheidensä tarpeisiin Mikkelissä. Vastauksissa korostuivat yksilöllisyys ja ihmislähtöisyys. Simoska ja Kinnunen totesivat itsekin olevansa vanhempia erityislapselle.

Energiakysymykset sähköistivät tunnelmaa

Janne Kinnusen mielestä kaupungin tulee linjata, mikä on strategisesti tärkeää omaisuutta ja mistä taas voidaan luopua. Hän kyseenalaisti sataprosenttisen energiayhtiön omistamisen. Timo Nousiaisen mukaan energiaomistaminen olisi tärkeää. Mervi Simoskan mielestä jokin esitetyistä ratkaisuista on tehtävä, mutta ei hätiköidysti.

Tallenne valtuustohaastattelusta kaupungin Youtube-sivulle.

Kuva: Janne Kinnunen, Timo Nousiainen ja Mervi Simoska