Etusivu ›› Taidemuseon kuvitustriennale 8

Taidemuseon kuvitustriennale 8

MIKKELIN 8. KUVITUSTRIENNALE 14.6.–21.9.2008

 

 

Mikkelin taidemuseo ja Grafia ry järjestivät kahdeksannen kerran Mikkelin kuvitustriennalen. Ensimmäistä kertaa se toteutettiin yhteistyössä Kuvittajat ry:n ja Sarjakuvantekijät ry:n kanssa.

Mikkelin kuvitustriennale on perinteisesti ollut kuvituskilpailu, johon on voinut osallistua jotakin tarkoitusta varten toteutetuilla kuvitustöillä. Vuonna 2005 triennale kietoutui ensimmäistä kertaa tietyn teeman ympärille: aiheena oli sanomalehtikuvitus, josta koottiin kutsunäyttely ja historiakatsaus. Vuoden 2008 kuvitustriennale järjestettiin ensimmäistä kertaa tehtävänantona, tehtävänä oli Arja Tiaisen runon Rakkaus koneisiin kuvittaminen. Kilpailun teemana oli sanan ja kuvan liitto. Kuvitustriennalen tavoitteena oli valottaa kuvittamisen laaja-alaisuutta.

mli_museot_mkm_kuvitustriennale8_kuva1.jpg

Työt näyttelyyn valitsi jury, jonka jäsenet olivat kuvittaja, graafinen suunnitelija Camilla Pentti, sarjakuvataiteilija Ville Tietäväinen, kuvittaja, graafinen suunnittelija Klaus Welp, kuvittaja Julia Vuori, pilapiirtäjä Jyrki Vainio ja museotoimenjohtaja Matti Karttunen. Kilpailuun lähetetystä 223 työstä jyry valitsi mukaan 51 työtä 39:ltä tekijältä.

Mikkelin 8. kuvitustriennalessa jaettiin seuraavat palkinnot:
 

Grafia Grand Prix,
3000 euroa,
Grafia ry: Emil Bertell, Helsinki

1. palkinto,
2000 euroa,
Kuvittajat ry: Marika Maijala, Helsinki

2. palkinto,
1800 euroa,
Sarjakuvantekijät ry: Liisa Kallio, Helsinki

3. palkinto,
1500 euroa,
Länsi-Savo Oy: Kasper Strömman, Helsinki

Erityismaininta: Janne Harju, Espoo

mli_museot_mkm_kuvitustriennale8_kuva2_sc.jpg

Emil Bertel, Nimetön I, lyijykynä. Kuva: Sakari Martikainen

mli_museot_mkm_kuvitustriennale8_kuva4_sc.jpg

Liisa Kallio, Rakas auto, akryyli. Kuva: Sakari Martikainen

mli_museot_mkm_kuvitustriennale8_kuva3_sc.jpg

Marika Maijala, Siivetön, sekatekniikka. Kuva: Sakari Martikainen

mli_museot_mkm_kuvitustriennale8_kuva5.jpg

Kasper Strömman, Kyllä työ tekijäänsä palkitsee, mustekynä. Kuva: Sakari Martikainen