Tietoa Mikkelistä

Ruoka- ja puhtauspalvelut

Ruoka- ja puhtauspalveluiden työntekijöitä.

Ruoka- ja puhtauspalvelut tarjoaa palveluita päiväkodeissa, kouluilla sekä erilaisissa julkisissa tiloissa koko Mikkelin alueella. Asiakkaitamme palvelee kaikkiaan 130 ruoka- ja puhtausalan koulutettua ammattilaista eri kiinteistössä. Olemme vastuullinen ja luotettava kumppani, jonka tärkein kulmakivi on hyvinvoiva ja osaava henkilöstö.

Tarjoilemme päivittäin noin 7 000 lounasateriaa ja vastaamme yhteensä 119 000 neliömetrin siivouksesta. Toimintamme kantavina arvoina ovat suomalaisuus ja Etelä-Savon elinvoimaisuus sekä vastuullisuus. Nämä arvot näkyvät jokapäiväisessä toiminnassa muun muassa elintarvikevalinnoissa, joissa suosimme lähi- ja luomutuotteita. Puhtauspalveluissa siivousmenetelmät ovat ekologisia ja ympäristön hyvinvoinnin huomioivia. Käytämme mm. Allergia- ja astmaliiton suosittelemia pesu- ja puhdistusaineita.

Olemme kehittäneet digiosaamistamme siirtämällä perehdytysmateriaalin digitaaliseen perehdytysympäristöön.

Hakeminen töihin

Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut hakee sijaisia KuntaRekryssä ylläpidettävään sijaisrekisteriin. Sijaisuuksien pituudet vaihtelevat päivästä useisiin kuukausiin. Osa pidemmistä sijaisuuksista ja vakituiset tehtävät laitetaan erilliseen hakuun. Työnhakijan kannattaa siis seurata Mikkelin kaupungin avoimia työpaikkoja ympäri vuoden. Sijaisrekisteri (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Osaamisvaatimukset

Sijaiselta edellytetään ruoka- tai puhtausalan ammatillista koulutusta tai vankkaa alan työkokemusta. Sijaisrekisteriin voivat hakea myös alalle opiskelevat tai alalle aikovat. Harkinnan mukaan sijaisrekisteriin voi päästä myös muun koulutuksen omaava.

Yli kolmen kuukauden työsuhteessa kaikilta alaikäisten lasten parissa työskenteleviltä edellytetään rikosrekisteriotteen esittämistä ennen työsuhteen aloittamista. Yli kolmen kuukauden työsuhteessa keittiötyötä tekeviltä edellytetään hygieniaosaamistodistusta.

Harjoittelu- ja työssäoppimispaikat

Meillä on koko ajan tarjolla harjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja ruoka- tai puhtauspalvelualan kaikissa työtehtävissä. Voit myös tulla työkokeiluun tutustumaan alojen töihin ennen kuin olet aloittanut opiskeluja.

Tarjoamme myös esimiesharjoittelupaikkoja niin keittiön ja siivouksen työnjohdollisissa tehtävissä kuin moniammatillisten tiimien johtotehtävissä.

Tehtävät ruokapalveluissa

Palvelukeittiöt:

  • ruokapalvelutyöntekijän tehtäviä: energialisäkkeiden kypsennys, asiakaspalvelu, astiahuolto, keittiön ja ruokasalin puhtaanapito
  • palvelutyöntekijän pääasiallisia tehtäviä: avustaminen lounasruokailun tarjoilussa ja astiahuollossa, muu työaika tilahuoltajan tehtäviä

Valmistuskeittiöt:

  • kokin tehtävät keskuskeittiö Isopadassa sekä Rantakylän ja Ristiinan yhtenäiskoulussa: ruoanvalmistus, asiakaspalvelu ja keittiön puhtaanapito
    • edellytetään erityisruokavaliotuntemusta ja pidemmissä sijaisuuksissa tilausosaamista
  • ruokapalvelutyöntekijän pääasialliset tehtävät: erilaiset keittiötyöt (pois lukien itsenäinen ruoanvalmistus), asiakaspalvelu, astiahuolto, keittiön puhtaanapito

Tehtävät puhtauspalveluissa

  • tilahuoltajan tehtävät kouluilla ja erilaisissa julkisissa tiloissa (muun muassa kirjastot ja virastot)
  • palvelutyöntekijän tehtävät kouluilla: pääasiassa tilahuoltajan tehtävät, lisäksi avustaminen lounasruokailun tarjoilussa ja astiahuollossa

Hakeminen sijaiseksi

Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen KuntaRekryn sijaisrekisteri-ilmoituksen kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset ja/tai opiskelijan opintorekisteriote.

Sovi haastatteluajasta hakemuksen jätettyäsi rekrytoinnin yhteyshenkilö, palvelupäällikkö Anne Kalinin kanssa puhelimitse 044 794 3280. Haastattelussa tulee esittää alkuperäiset todistukset.

Hakeminen harjoitteluun

Avoimet harjoittelupaikat: palvelupäällikkö Anne Kalin, p. 044 794 3280

Tietosuojaseloste