Etusivu ›› Uutinen ›› Itsenäisyyspäivänä ilmaiseksi Päämajamuseoon
2.12.2014 - 13:38
Itsenäisyyspäivänä ilmaiseksi Päämajamuseoon
mi0000mrkf.jpg
Päämajamuseo poikkeuksellisesti avaa ovensa itsenäisyyspäivänä 6.12 klo 10. Museoon on vapaa pääsy.

Nyt on vielä oivallinen mahdollisuus tutustua Päämajamuseon erikoisnäyttelyyn Sodasta rauhaan – Suomi 1944–1945. Näyttelyä päivitetään vuoden 2015 alussa, joten nykyisessä kokoonpanossa näyttely on nähtävissä vuoden loppuun asti.

Näyttely peilailee niitä epävarmoja tuntemuksia, mitä oli syksyllä 1944. Valvontakomissio painosti kovin Suomen poliittista johtoa. Välirauhan sopimuksen vuoksi jouduttiin lakkauttamaan monia isänmaallisia järjestöjä fasistisina järjestöinä. Skdl:n laillistaminen syksyllä 1944 lisäsi poliittista epävarmuutta maassamme. Samaan aikaan vaatimukset sotasyyllisten tuomitsemiseksi voimistuivat. Sota jatkui edelleen Lapissa. Elettiin Suomen kohtalon hetkiä, mutta kansa oli oppinut selviytymään vaikeista sodan vuosista ja suuntasi katseensa tulevaan vuoteen.

Vuoden 2015 puolella näyttely kertoo kevään 1945 tapahtumista. Maaliskuun 1945 vaalit, sotasyylliset, asekätkentä, Lapin sodan loppuminen olivat tapahtumia, jotka leimasivat kevättä 45.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn! Samalla voi hankkia joulukortit ja -lahjat museosta.

Päämajamuseo
Päämajankuja 1–3
50100 Mikkeli
p. 015-1942424

Aiheeseen liittyvää