Etusivu ›› Uutinen ›› Kaupungille merkittävä kumppanuussopimus työllisyydenhoitoon
12.3.2014 - 12:41
Kaupungille merkittävä kumppanuussopimus työllisyydenhoitoon
työ
Mikkelin kaupunki tekee työllisyydenhoitoon uudentyyppisen kumppanuussopimuksen Mikkelin Toimintakeskus ry:n kanssa. Sopimuksen avulla Mikkelin kaupunki haluaa lisätä olennaisesti pitkäaikaistyöttömien työllistämistä ja parantaa ohjauksen laatua. Kaupunki tähtää muun muassa Kelalle palautuvan työmarkkinatuen kuntaosuuden puolittamiseen ja etenkin paikallisten elinkeinojen työvoiman riittävyyteen.

Kumppanuussopimus solmitaan Mikkelin kaupungin ja Mikkelin Toimintakeskus ry:n kesken, mutta sen käytännön toteuttajina ovat Mikkelin Toimintakeskus ry:n lisäksi Mikkelin työttömät ry, Mikkelin Seudun Invalidit ry, Karjala-tietokantasäätiö ja Etelä-Savon Liikunta ry. Kumppanuussopimus on tehty siten, että siihen voivat liittyä muutkin järjestöt ja yhteisöt sopimuksen voimassaoloaikana.

Kehittämiskumppanuussopimuksella saadaan myös eri järjestöjen hallinnon ja talouden päällekkäisyyksiä poistettua, kun kulut hoidetaan yhden toimijan kautta.  Toiminta lisää yhdeltä osalta kaupungin avustusten suuntautumista työllisyyden hoitoon.