Etusivu ›› Uutinen ›› Kaupungin yrityspalkinto 2013 E. Valjakka Oy:lle
23.1.2014 - 15:24
Kaupungin yrityspalkinto 2013 E. Valjakka Oy:lle
nosto_2014.jpg
Mikkelin kaupungin vuoden 2013 yrityspalkinnon sai katsastusasemayrittäjä E. Valjakka. Val-jakka on perustettu vuonna 1998 Mikkelissä, ja se toimii nykyään viidessä eri kaupungissa. Palkinto luovutettiin Mikkelin Nosto-tapahtumassa lauantaina 1.2.2014.

Valjakka työllistää yli 50 henkilöä viidessä kaupungissa

Palkitsemisen perusteluissa todetaan, että yritys on kannattava, vakavarainen ja sen maksuvalmius on hyvä. Yritys on omalla toimialallaan valtakunnallista huippuluokkaa. Lisäksi yritys täyttää mainiosti myös kaikki muut yrityspalkinnon myöntämiselle asetetut kriteerit.

Valjakan palveluksessa on Mikkelissä 11 ja kaikissa toimipaikoissa yhteensä reilut 50 henkilöä. Yrityksen liikevaihto oli edellisellä tilikaudella noin 4,2 miljoonaa euroa. 

Yrityksen perusti nykyisen toimitusjohtajan Esa Valjakan isä Erkki Valjakka, joka avasi katsastusaseman vuonna 1998 Mikkelissä. Sittemmin sivutoimipaikkoja on perustettu Kuopioon, Pieksämäelle, Savonlinnaan ja Varkauteen.

Omistus on edelleen kokonaan Valjakan perheellä niin, että Esa Valjakka omistaa yrityksestä 80 % ja loput osakkeista ovat hänen kahdella sisaruksellaan.

Aktiivinen kehittäminen, jatkuva parantaminen ja tasainen kasvu

Valjakoiden yrittämisessä punaisena lankana on ollut aktiivinen kehittäminen, jatkuva parantaminen sekä tasainen kasvu.

Valjakan kilpailijat niin Mikkelissä kuin muissakin kaupungeissa ovat suurten kansainvälisten toimijoiden omistamia.

- Alkuvaiheessa painetta siirtyä isomman lipun alle oli enemmänkin, mutta nyt tilanne on rauhoittunut. Tämä varmaan johtuu alalla vuosia vallinneesta epävarmuudesta, mikä on saanut isotkin talot varovaisiksi, pohtii Esa Valjakka ja viittaa tämän vuoden heinäkuun alussa voimaan tulevaan lakimuutokseen, joka mahdollistaa myös korjaamoiden katsastustoiminnan.

Nyt näyttää siltä, että vain pienempien paikkakuntien korjaamoilla on kiinnostusta lähteä katsastusyrittäjiksi.

- Se ei ole niin helppoa kuin kuviteltiin. Korjaamo tarvitsee toimiluvan, jota varten on hankittava kallis laatusertifikaatti ja koulutusta henkilökunnalle. Kiinnostusta laimentaa myös katsastusalan heikentynyt kannattavuus, arvelee Valjakka.

Esa Valjakalla on uusia suunnitelmia ja investointejakin on tulossa.

- Omien katsastusasemien ja katsastuksen profiilin nostaminen on tarpeen uusien kilpailijoiden tullessa. Tarkoitus on, että olisimme asiakkaillemme jatkossakin se oikea katsastusasema, jolla on kunnon vehkeet ja laitteet sekä osaaminen huippuluokkaa.

Yrityspalkintoa on myönnetty vuodesta 1985 alkaen

Mikkelin kaupungin yrityspalkinto myönnetään vuosittain Mikkelin alueella toimivalle yritykselle. Palkitsemisen perusteita ovat muun muassa yrityksen toiminnan kannattavuus, toiminta-ajatus ja tuoteideat sekä toiminnan jatkuva ja pitkäjänteinen kehitys. Lisäksi arvioidaan yrityksen tarjoamien työpaikkojen määrää ja niiden pysyvyyttä, markkina-alueen laajuutta ja yrityksen merkitystä myönteisen Mikkeli-kuvan kehittymiselle. Palkintoa on myönnetty vuodesta 1985 alkaen.

Palkinnon saajaa valittaessa yritystoimintaa on tarkasteltu eri näkökulmista. Eri vuosina on myöntämisperusteissa korostettu perheyrittäjyyttä, kansainvälisyyttä, työllistävyyttä ja erityistä vaikuttavuutta paikkakunnalle. Palkituiksi on tullut erikokoisia ja eri alojen yrityksiä.

Kolme edellisen vuoden palkittua
Vuosi 2012: Ramin Konditoria Kahvila Oy
Vuosi 2011: Mikkelin Vihannes Oy
Vuosi 2010: Hauhalan hanhifarmi/Virpi ja Antti Rantalainen

Lisätietoja yrityspalkinnosta
Toimialajohtaja Heikki Piironen, Miset Oy, puh. 044 794 2216

Lisätietoja yrityksestä
Toimitusjohtaja Esa Valjakka, puh. 040 580 8883