Etusivu ›› Uutinen ›› Kaupunginhallituksen päätöksiä 6.6.2016
7.6.2016 - 7:59
Kaupunginhallituksen päätöksiä 6.6.2016
nuija_5.jpg
Mikkelin kaupunginhallitus käsitteli muun muassa talouden tasapainottamistoimenpiteitä.

Kaupunginhallitus päätti asiat esityslistan mukaisesti seuraavin poikkeuksin:

221 § Talouden tasapainottamiseksi tehtävät toimenpiteet vuonna 2016

Keskustelun aikana esittelijä muutti esitystään siten, että "Kaupunginhallitus päättää, että kaikki tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelman vuonna 2016 alkavat toimenpiteet tuodaan päätöksentekoon mahdollisimman nopealla aikataululla. Vuoden 2017 alkavat talouden tasapainotustoimenpiteet otetaan käsittelyyn kaupunginhallituksen kokouksessa 20.6.2016."

Lisäksi esittelijä muutti esitystä niin, että

- Anttolan ja Haukivuoren terveysasemien lakkauttamista ei toteuta tässä vaiheessa

- vuoden 2016 eläkeselvityksiin varatut määrärahat käytetään täysimääräisesti ko. toimintaan

- selvitetään hankintojen rajoittamista vuoden 2016 aikana

- selvitetään lentokentän liiketoiminnan myyntimahdollisuudet. Muutosesitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

Olli Nepponen (kok.) esitti Petri Pekosen (kesk.) kannattamana, että erikseen vielä selvitetään vuodelle 2016 täydellisen ylityökiellon asettamista. Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Olli Nepponen esitti Petri Pekosen kannattamana, että erikseen vielä selvitetään vuodelle 2016 täydellisen rekrytointikiellon asettamista. Äänestyksessä annettiin 5 kyllä-ääntä ja 10 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että Olli Nepposen muutosesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Markku Turkia (sd.) esitti Arto Seppälän (sd.) kannattamana, että pienennetään työmarkkinatuen kuntaosuutta (vuonna 2015 4.6 miljoonaa euroa) palkkaamalla viisi henkilöä tekemään aktivointisuunnitelmia (lisäsäästö 500 000 euroa). Äänestyksessä annettiin 11 kyllä-ääntä ja 4 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys tuli hallituksen päätökseksi.

Markku Turkia esitti Arto Seppälän kannattamana, ettei esitettyjä säästöjä lasten ja nuorten psykiatrian käytön ja kapasiteetin vähentämiseksi toteuteta. Äänestyksessä annettiin 11 kyllä-ääntä ja 4 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys tuli hallituksen päätökseksi.

Arto Seppälä esitti Markku Turkian kannattamana, ettei esitettyjä säästöjä mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalveluiden vähentämiseksi toteuteta. Äänestyksessä annettiin 11 kyllä-ääntä ja 4 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys tuli hallituksen päätökseksi.

Markku Turkia esitti Arto Seppälän kannattamana, ettei esitettyjä säästöjä perhepalveluiden kehittämiseksi ja lastensuojelun kustannusten vähentämiseksi toteuteta. Äänestyksessä annettiin 9 kyllä-ääntä ja 6 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys tuli hallituksen päätökseksi.

Arto Seppälä esitti Markku Turkian kannattamana, ettei esitettyjä säästöjä tilapäisen kotihoidon vähentämiseksi toteuteta. Äänestyksessä annettiin 11 kyllä-ääntä ja 4 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys tuli hallituksen päätökseksi.

Veli Liikanen (vihr.) esitti Markku Turkian kannattamana, että esitettyjä päivähoitomaksujen korotuksia ei toteuteta. Äänestyksessä annettiin 7 kyllä-ääntä ja 8 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että Liikasen muutosesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Markku Turkia esitti Arto Seppälän kannattamana, että metsän, maapohjan ja kiinteistöjen myyntiä aktivoidaan tehokkaasti (tulojen lisäys 200 000 euroa). Äänestyksessä annettiin 11 kyllä-ääntä ja 4 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys tuli hallituksen päätökseksi.

226 § Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntaliitossopimuksen loppuselvitys

Outi Kauria (kesk.) esitti Petri Pekosen ja Jaakko Väänäsen (kesk.) kannattamana, että Mikkelin kaupunki noudattaa edelleen kuntaliitossopimusta siltä osin kuin sopimuksessa on todettu seuraavaa: "Suomenniemellä on 1. - 6. luokkien 3-opettajinen koulu." Äänestyksessä annettiin 8 kyllä-ääntä ja 7 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Aiheeseen liittyvää