Etusivu ›› Uutinen ›› Kaupunginorkesteri kiertueella palvelukodeissa ja lähialueella
29.1.2014 - 13:17
Kaupunginorkesteri kiertueella palvelukodeissa ja lähialueella
Mikkelin kaupunginorkesterin soittajia
Mikkelin kaupunginorkesteri tekee tammikuun lopussa kuuden konsertin kiertueen palvelukodeissa. Konserttipaikkoina ovat Kiiskinmäen päiväkeskus, Pappilanpuiston ja Vuolingonhovin palvelutalot, Annakoti, Kyykylän kuntoutuskeskus sekä Moision sairaala.

Palvelukotivierailut ovat viime vuosina kuuluneet orkesterin säännölliseen ohjelmaan. Konsertit ovat saaneet hyvän vastaanoton, ja niitä odottavat niin yleisö kuin muusikotkin; konserttielämyksen tarjoaminen yleisölle, joka muutoin ei konserttiin pääse, on palkitsevaa. Musiikilla on eri tutkimuksissa myös todettu olevan myönteisiä vaikutuksia terveyteen, ja mm. muistisairailla tutut sävelmät edesauttavat tunne-elämyksien heräämistä.

Tammi-helmikuun vaiheessa kiertue laajentuu Ristiinaan ja Suomenniemelle - Mikkelin uusimpiin kaupunginosiin - sekä Puumalaan. Ristiinassa orkesteri konsertoi 30.1., Puumalassa 31.1. ja Suomenniemellä 7.2.

Konsertteihin on vapaa pääsy, ja niiden ohjelmassa on mm. osia Vivaldin tunnetusta viulukonserttosarjasta Vuodenajat. Konsertit soitetaan konserttimestari Jyrki Lasonpalon johdolla, ja hän myös toimii viulusolistina. Orkesterin laulava viulisti Tuukka Lehtonen esittää konserteissa napolilaisia sävelmiä, ja lisäksi ohjelmassa on suomalaisia kansansävelmiä ja Schubertin musiikkia.