Etusivu ›› Uutinen ›› Kulttuuripalvelut vuokraa tiloja kesänäyttelyitä varten
13.2.2017 - 11:50
Kulttuuripalvelut vuokraa tiloja kesänäyttelyitä varten
muuntamo_kesanayttely_0.jpg
Mikkelin kaupungin yleiset kulttuuripalvelut vuokraa Wanhan Muuntamon ja Anttolan vanhan viljamakasiinin taiteen ja kulttuurin käyttöön kesäksi 2017.

Vuonna 2017 Mikkelin kesää vauhdittavat muun muassa asuntomessut, joita vietetään Kirkonvarkauden alueella 14.7.– 3.8. Lisäksi koko maatamme koskeva Suomi100 -juhlavuosi näkyy Mikkelissä, jossa juhlavuotta vietetään Koti yhdessä – Yhdessä koti -teeman alla. Asuntomessut näkyvät varmasti erityisesti Muuntamon kävijävirrassa.

Hakijan tulee edistää tai ylläpitää kulttuuri- ja taidetoimintaa. Vuokralaiseksi voi hakea myös luovan alan toimija, esimerkiksi yrittäjä. Ensisijaisesti tiloja vuokrataan mikkeliläisille ja eteläsavolaisille, toissijaisesti otetaan huomioon myös muualta hakevat. Vuokraajalla on mahdollisuus neuvotella kaupungin kesätyöntekijän toimimisesta näyttelynvalvojana arkisin. Tiloihin haetaan kaupungin sähköisen asioinnin kautta (klikkaa linkkiä).

Hakemukset 13.3. mennessä. Sähköisessä lomakkeessa kysytään hakijan ja taustayhteisön tiedot, ensisijainen ja toissijainen ajankohtatoive sekä kuvaus tilassa järjestettävästä toiminnasta.

Anttolan vanha viljamakasiini
Mikkelintie 39, näyttelytila kahdessa kerroksessa, koko yhteensä 52 neliömetriä, tilassa ei ole viemäriverkostoa.

Wanha Muuntamo
Pursialankatu 5, kahdessa kerroksessa, koko yhteensä 111,5 neliömetriä, tilassa ei ole viemäriverkostoa.

Molemmissa tiloissa vuokraus sisältää sähkön. Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan vahvistamien taksojen mukaisesti vuokraa peritään seuraavasti: Wanha Muuntamo ja Anttolan vanha viljamakasiini 5 - 10 €/vrk; vuorokausivuokran suuruudesta päättää kulttuurijohtaja tapauskohtaisesti.  

Lisätietoja
Susanna Latvala
kulttuurituottaja
Mikkelin kaupunki, yleiset kulttuuripalvelut
050 311 7204
susanna.latvala(at)mikkeli.fi

Aiheeseen liittyvää