Etusivu ›› Uutinen ›› Mikkelin kaupunki täyttää 176 vuotta
14.2.2014 - 14:14
Mikkelin kaupunki täyttää 176 vuotta
kaupungintalo_julkisivu.jpg
Keisari Nikolai I antoi 7. maaliskuuta 1838 julistuksen Mikkelin pitäjään perustettavasta kaupungista, jota oli kutsuttava Mikkeliksi. Kaupunki perustettiin Mikkelin läänin pääkaupungiksi ja kaupalliseksi keskukseksi edistämään maakunnan elinkeinoelämää. Nykyiseen Mikkeliin kuuluvat kantakaupungin lisäksi Anttola, Haukivuori, Otava, Ristiina ja Suomenniemi.

Kaupungin perustamisen 176-vuotispäivänä 7. maaliskuuta on tarjolla erilaista avointa ja maksutonta ohjelmaa kaikenikäisille. Päivän aikana kaupungintalossa ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa järjestetään Mikkelin oppaiden johdolla avoimet ovet. Oppaat kierrättävät kaupunkilaisia kertoen samalla rakennuksista ja niiden historiasta. Kaupungintalon opastetut kierrokset alkavat klo 10, 11, 13, 14 ja 16. Kierroksille lähdetään kaupungintalon aulasta. Klo 13 alkavalla kierroksella on mukana viittomakielen tulkki. Oppaana kierroksilla toimii Helena Partanen. Kuntalaisia on kaupungintalolla päivän mittaan paikalla tapaamassa myös kaupunginjohtaja Kimmo Mikander.

Itä-Suomen aluehallintovirastossa kierrokset alkavat tasatunnein klo 14, 15 ja 16. Kello 15 alkavalla kierroksella on mukana viittomakielen tulkki. Kierroksille lähdetään aluehallintoviraston aulasta. Oppaana aluehallintovirastossa toimii Riitta-Leena Jantunen. Paikalla on myös aluehallintoviraston edustaja yksityiskohtaisempia kysymyksiä varten.

Taidetta, teatteria ja musiikkia

Mikkelin taidemuseo järjestää aamupäivän aikana lapsille kaksi toiminnallista Nallen matka tuntemattomaan –tarinatuntia klo 9 - 10 ja 10 - 11. Taidemuseolla on esillä kaksi näyttelyä. Valokuvataiteilija Anni Löppösen laaja yksityisnäyttely on esillä museon 1. kerroksessa ja 2. kerroksessa on esillä ANIMALS! – kuvataiteen eläimiä -näyttely, joka näyttää millaisina eri aikakausien taide on eläimiä esittänyt. Taidemuseoon on talvikauden aikana perjantaisin vapaa pääsy ja se on avoinna klo 10 - 17. Syntymäpäivää jatketaan taidemuseolla Mikkelin kaupunginorkesterin konsertilla klo 14. Kaupunginorkesteri tarjoaa klassista musiikkia iltapäivään Mozartin ja Elgarin sävelin. Konsertti kestää noin puoli tuntia.

Porstuakammarilla nähdään nukketeatteritaiteilija Aapo Revon toteuttama Toivon päiviä -nukketeatteriesitys, jossa seurataan maalla asuvan Toivo-siilin kommelluksia. Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistunut Repo toimii Taiteen edistämiskeskuksen Mikkelin sivutoimipisteen lastenkulttuurin ja nukketeatterin läänintaiteilijana. Toivon päiviä -tarinan on kirjoittanut Marketta Eerikäinen. Esityksien kesto on noin puolituntia ja ikäsuositus on 3 vuotta (vanhempien kanssa myös nuoremmat). Esitykset alkavat Porstuakammarilla klo 14 ja klo 17.

Päivän järjestelyissä ovat mukana Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut, keskushallinto, taidemuseo, kaupunginorkesteri, Mikkelin Oppaat ry sekä Itä-Suomen aluehallintovirasto.

Kaupungin syntymäpäivän 7.3.2014 ohjelman aikataulu

Klo 9

Nallen matka tuntemattomaan -tarinatunti, Mikkelin taidemuseo, Ristimäenkatu 5

Klo 10

Nallen matka tuntemattomaan -tarinatunti, Mikkelin taidemuseo, Ristimäenkatu 5
Kaupungintalon opastettu kierros, Raatihuoneenkatu 8 - 10

Klo 11

Kaupungintalon opastettu kierros, Raatihuoneenkatu 8 - 10

Klo 13

Kaupungintalon opastettu kierros, Raatihuoneenkatu 8 - 10
(viittomakielinen tulkkaus)

Klo 14

Mikkelin kaupunginorkesterin konsertti, Mikkelin taidemuseo, Ristimäenkatu 4
Toivon päiviä -nukketeatteriesitys, Porstuakammarit, Savilahdenkatu 12
Kaupungintalon opastettu kierros, Raatihuoneenkatu 8 - 10
Aluehallintoviraston opastettu kierros, Maaherrankatu 16

Klo 15

Aluehallintoviraston opastettu kierros, Maaherrankatu 16
(viittomakielinen tulkkaus)

Klo 16

Kaupungintalon opastettu kierros, Raatihuoneenkatu 8 - 10
Aluehallintoviraston opastettu kierros, Maaherrankatu 16

Klo 17

Toivon päiviä -nukketeatteriesitys, Porstuakammarit, Savilahdenkatu 12