Etusivu ›› Uutinen ›› Mikkelin Kesäkadulle etsitään esiintyjiä
24.4.2017 - 10:33
Mikkelin Kesäkadulle etsitään esiintyjiä
kesakadulle_esiintymaan.jpg
Jokaisen kesäkuukauden viimeisenä perjantaina järjestettävä Kesäkatu-tapahtumasarja tulee jälleen. Tapahtumasarjan tavoitteena on virkistää Mikkelin katukuvaa perjantai-iltaisin ja tarjota keskustassa ohjelmaa koko perheelle. Kesäkadun esiintyjähaku on menossa.

Mikkelin Kesäkatu-tapahtumasarja käynnistyy toukokuun viimeisenä perjantaina 26.5. ja jatkuu kuun viimeisenä perjantaina elokuuhun asti.

Nyt jo kuudentena peräkkäisenä kesänä järjestettävä tapahtumasarja jatkaa samalla konseptilla kuin aikaisempina kesinä. Koko perheen tapahtuma pysyy edelleen maksuttomana ja se rahoitetaan yritysten ja yhteistyökumppanien avulla.

Kesäkadun järjestäjä Event Production Finland Oy haluaa tarjota kaupunkilaisille ja matkailijoille viihtyisän kaupunkikeskustan, johon voi tulla viettämään aikaa, nauttimaan ohjelmasta ja käyttämään keskustan monipuolisia palveluita.

- Esiintymismuotoa tai -lajia ei ole rajattu, vaan tervetulleita ovat kaikki musiikkia, tanssia, liikuntaa tai muuta luovaa toimintaa harjoittavat yksilöt ja ryhmät, Mikko Romo sanoo.

Esiintymisestä kiinnostuneiden pyydetään ottamaan yhteyttä Kesäkadun järjestäjiin sähköpostitse mikko(at)kesakatu.fi tai puhelimitse 045 238 2568.

Kesäkatu kuukauden viimeisenä perjantaina 26.5., 30.6., 28.7. ja 25.8. klo 17 - 20.

Aiheeseen liittyvää