Etusivu ›› Uutinen ›› Uusi maakuntajohtaja esittäytyi kansalle
7.5.2014 - 14:47
Uusi maakuntajohtaja esittäytyi kansalle
maakuntajohtaja.jpg
Etelä-Savon uusi maakuntajohtaja Pentti Mäkinen esittäytyi keskiviikkona 7.5. maakuntapäivän merkeissä mikkeliläisyleisölle.

Kauppakeskus Stellan Tähtitorilla järjestetyssä tilaisuudessa alkukeskusteluista vastasivat entiset eteläsavolaiset kansanedustajat Olli Nepponen, Raimo Mähönen ja Pekka Nousiainen. Yksi polttavista puheenaiheista oli työpaikkojen lisääminen Etelä-Savoon ja pitäminen kiinni korkeasti koulutetuista ammattilaisista. Tilaisuutta juonsi Länsi-Savo- ja Itä-Savo-lehtien päätoimittaja Tiina Ojutkangas.

Maakuntajohtajaksi valitun Pentti Mäkisen tervehdyksessä huomio kiinnittyi muun muassa matkailun tärkeään rooliin Etelä-Savossa. Maakuntapäivän aikana lisäksi palkittiin maakunnan parhaat yrittäjät, yhteisöt ja yksityiset ihmiset sekä nuoret kirjoittajat.

Teksti ja kuva: Mikko Tuovinen

Aiheeseen liittyvää