Suomenniemen koulu

Artikkelikuva

Suomenniemen koulu on Mikkelin eteläisin kyläkoulu, joka sijaitsee luonnon läheisyydessä Suomenniemen taajamassa noin 50 km päässä Mikkelin keskustasta. Olemme Mikkelin pienin alakoulu. Tarjoamme laadukkaan opetuksen ja teemme tiivistä yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Oppilaamme opiskelevat yhdysluokkaopetuksessa kahden luokanopettajan valvonnassa. Lisäksi koulullamme käy Ristiinan yhtenäiskoululta tuntiopettajia sekä erityisopettaja. Ruokailemme lounaskahvila Niementähdessä. Koulumme on lapselle turvallinen ja idyllinen paikka opiskella ja kehittyä.

Koulumme pihapiirissä sijaitsee hyvät leikkialueet, Suomenniemen kirjasto sekä ulkokuntosali. Lisäksi aivan koulumme tuntumassa on frisbeegolfrata, tenniskenttä/kaukalo, urheilukenttä sekä ulkoilureitit Kuolimon mahtavissa maisemissa.

Esteettömyystiedot

Reitti pääsisäänkäynnille

Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.

Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.

Pääsisäänkäynti

Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.

Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.

Sisätilat

Toimipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.

Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.