Puistokonsertit

Artikkelikuva

Puistokonsertit ovat perinteinen osa Mikkelin kesän kulttuuritarjontaa. Konserteissa annetaan esiintymismahdollisuus Mikkelin alueen kuoroille, orkestereille ja muille taiteilijaryhmille, vuosittain on mukana myös joitakin vierailijoita. Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämien puistokonserttien ohjelmisto kootaan kevättalven aikana ja konsertit sijoittuvat toukokuun puolesta välistä elokuun loppuun. Kuulijat voivat ottaa mukaan oman retki-istuimen, koska puistoissa ei ole paljon kiinteitä istuinpaikkoja. Konsertteihin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Tilanne 31.3.2020 
Touko- ja kesäkuun puistokonsertit on peruttu Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmän linjauksen mukaisesti.
Tällä haluamme varmistaa esiintyjien ja yleisön turvallisuuden ja ehkäistä koronaviruksen leviämistä.

Tiedoksi toukokuussa
Osa kesän puistokonserteista on peruuntunut. Mikäli ei tule lisää korona-pandemiaan liittyviä rajoituksia, loppukesän puistokonsertit järjestetään heinä-elokuussa. Muutokset mahdollisia, seuraamme tilannetta.

Heinäkuu
Ti 28.7. klo 18 Kirkkopuisto, KIRJOITUSVIRHEINEN KREIVI.
Elokuu
Ti 4.8. klo 18 Naisvuoren ylätasanne, ARTO KIVEKÄS & MIKKELIN KANSALAISOPISTON HARMONIKKAORKESTERI.
To 6.8. klo 18 Kirkkopuisto, MÄNTYHARJUN HUULIHARPISTIT.
Ti 11.8. klo 18 Naisvuoren ylätasanne, MIKKELIN MARJUKAT.
To 13.8. klo 18 Kirkkopuisto, SAIMAA WEST COAST SWINGERS.
Ti 18.8. klo 18 Kirkkopuisto, MIKKELIN VIIHDELAULAJAT.
To 20.8. klo 18 Kirkkopuisto, MIKKELIN MUSIIKKIOPISTON KUORO.
Ti 25.8. klo 18 Kirkkopuisto, MIKKELIN LAULUSISKOT.
To 27.8. klo 18 Kirkkopuisto, MIKKELIN MIESLAULAJAT.