Lukiokoulutus

Mikkelissä toimivia lukioita ovat Mikkelin lukio, johon kuuluvat keskustan toimipiste sekä Ristiinan toimipiste, Etä- ja aikuislukio, Otavan Opiston aikuislukio sekä Nettilukio.

Lukiokoulutuksella saat paitsi hyvän yleissivistyksen ja kielitaidon myös valmiuksia itsesi kehittämiseen ja jatko-opiskeluun hakeutumiseen. Kun olet suorittanut ylioppilastutkinnon, voit pyrkiä monenlaisiin jatko-opintoihin.

Lukio-opiskelu on teoreettisempaa kuin peruskouluopiskelu, ja työtavat eroavat peruskoulun työtavoista. Lukiossa itsenäinen työskentely korostuu. Lukiot tekevät paljon yhteistyötä muiden oppilaitosten, järjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa.

 

Toimintaohjeet

Lukioihin haetaan kansallisen toisen asteen yhteishaun kautta helmi–maaliskuussa. Mikkeliin toiselta paikkakunnalta kesken lukuvuotta muuttavat, toisesta lukiosta siirtyvät lukiolaiset voivat hakea lukiopaikkaa lukion rehtorilta.

Aikuislukioon on pääsyvaatimuksena 18 vuoden ikä ja peruskoulun suorittaminen tai vastaavat tiedot. Opiskelijaksi voidaan ottaa rehtorin päätöksellä erityisestä, henkilökohtaisesta syystä myös alle 18-vuotias hakija. Lisätietoja saat Mikkelin etä- ja aikuislukion rehtorilta tai Otavan Opiston rehtorilta.

Verkkoasiointikanavat

Wilma

Mikkelissä huoltajien, opettajien ja oppilaiden viestinnän välineenä käytetään Wilmaa.

Oppilashallinnon tietosuojaseloste