RAK-, KVV-, IV- ym. erityissuunnittelijat

RAK-, KVV-, IV- ym. erityissuunnittelijat

Hankekohtaisesti tarvitaan myös erityissuunnittelijoita. Rakennustarkastajat hyväksyvät erityissuunnittelijoiden kelpoisuuden lupahakemuksen yhteydessä ja suunnittelijan on toimitettava pätevyystodistukset (tutkintotodistus ja CV) rakennusvalvontaan.

Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakenteet suunnitellaan ja toteutetaan siten, että niillä säilyy riittävä lujuus ja vakaus koko suunnitellun käyttöiän ajan. Käytön aikana rakenteella on oltava riittävä luotettavuus sen käyttötarkoitukseen ja sijaintiin nähden haitallisten muodonmuutosten, halkeamien, värähtelyjen, painumien ja muiden haitallisten vaikutusten syntymistä vastaan.

Yleisimpiä erityissuunnittelijoita ovat:

  • ARK ja RAK suunnittelijat suunnittelevat rakennuksen ja voivat myös usein toimia pääsuunnittelijoina hankkeella.
  • Rakennesuunnittelija suunnittelee ja mitoittaa esimerkiksi kantavat rakenteet sekä suunnittelee rakennuksen pohjat ja perustukset.
  • KVV eli kiinteistön vesi- ja viemärisuunnittelija tekee nimensä mukaisesti kiinteistön vesi- ja viemärisuunnitelmat. KVV-suunnitelmiin tulee lisäksi tieto mahdollisesta kauko- tai maalämmöstä.
  • IV eli ilmanvaihtosuunnittelija tekee rakennuksen ilmanvaihtosuunnitelmat.