Aluejohtokunnan myöntämät avustukset

Anttolan, Haukivuoren, Ristiinan, Suomenniemen ja Mikkelin pitäjän aluejohtokunnat myöntävät kohdeavustuksia, jotka kohdistuvat alueen kehittämishankkeisiin ja asukkaita aktivoivaan, palvelevaan ja kulttuuria vaalivaan toimintaan. Kohdeavustuksia myönnetään mikkeliläisille yhdistyksille lähinnä kertaluontoisten hankkeiden toteuttamiseen, jotka eivät kuulu Mikkelin kaupungin muiden avustusten piiriin.

Avustuksia voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset. Avustuksia myönnettäessä kiinnitetään huomiota avustuksen tarpeeseen, toiminnan laajuuteen ja laajapohjaisuuteen sekä hakijan muualta saamaan tukeen. Aluejohtokunta edellyttää, että hankkeissa on myös omarahoitusta. Mikäli avustusta koskevissa asioissa ei ole annettu oikeita tietoja tai tapahtuu väärinkäytöksiä, voidaan aluejohtokunnan päätöksellä jo maksetut avustukset periä takaisin.

Avustusta ei myönnetä toimintaan, mikä on saanut avustusta joltain muulta Mikkelin kaupunkikonserniin kuuluvalta palvelusektorilta.

Kohdeavustusta voi hakea ympäri vuoden sähköisellä lomakkeella, josta tulee selvitä seuraavat tiedot:

- haettavan avustuksen määrä

- selostus hankkeesta ja sen tavoitteista sekä hankkeen kustannusarvio

- selvitys hankkeeseen kohdistuvista muista avustuksista

- hankkeen vastuuhenkilöt

Hakemuslomakkeen liitteinä tulee toimittaa

- avustuksen kohteena olevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio,

- edellisen vuoden toimintakertomus,

- tilinpäätös ja tilintarkastajien tai toiminnantarkastajien lausunto sekä

- yhdistyksen säännöt, mikäli niitä ei ole aiemmin toimitettu tai niitä on muutettu.

Kohdeavustusta tulee hakea ennen toteutettavaa hanketta ja se maksetaan kertasuorituksena jälkikäteen selvitystä vastaan. Käyttöselvitykseen tulee liittää kopiot hyväksyttävistä menotositteista. Avustuspäätöksistä ilmoitetaan hakijoille sähköisesti.

Avustusta saanut on velvollinen antamaan aluejohtokunnalle selvityksen myönnettyjen varojen käytöstä. Kohdeavustusta tulee hakea ennen toteutettavaa hanketta ja se maksetaan kertasuorituksena jälkikäteen selvitystä vastaan. Käyttöselvitykseen tulee liittää kopiot hyväksyttävistä menotositteista.

Toimintaohjeet

1. Avaa hakemuslomake.

2. Tunnistaudu palveluun.

3. Täytä lomake ja lisää tarvittavat liitteet.

4. Tarkista ja lähetä hakemus.

5. Saat päätöksen hakemukseen sähköpostilla.

Mikäli joudut jättämään hakemuksen täyttämisen kesken, muista tallentaa se. Pääset jatkamaan hakemuksen tekemistä kirjautumalla palveluun uudestaan yllä olevasta linkistä. Mikäli sinulla herää kysymyksiä, asiointipiste on apunasi. Muistathan, että asiointipisteellä on käytettävissä myös asiakaspäätteitä hakemusten täyttämistä varten.

Pitäjän aluejohtokunnan kohdeavustushakemus

Pitäjän aluejohtokunnan kohdeavustushakemus