Asioi verkossa

Kulttuuripalveluiden avustukset

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan vahvistamat avustusperiaatteet: kulttuurinavustusohje voimassa toistaiseksi.

Viestintäohjeistus avustusten saajille

Avustusten saajilta edellytetään, että tiedotuksessa, markkinoinnissa, toimintakertomuksessa tai muulla tavalla ilmoitetaan, että hakija on saanut Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden avustusta. Viestinnässä edellytetään kulttuuripalveluiden tunnuksen käyttöä.

Voit ladata tunnuksen tästä.

Yleisten kulttuuripalveluiden avustusten tarkoituksena on

– tukea monipuolista kulttuuritarjontaa
– mahdollistaa harrastustoimintaa ja
– edistää eri kulttuuritoimijoiden välistä yhteistyötä.

Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelujen tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 728/92) Kulttuuripalveluiden avustustoiminta on kohdennettua ja harkinnanvaraista. Avustus on vastikkeeton, mutta siihen voidaan liittää myös ehtoja.

Avustuksia myönnettäessä kiinnitetään huomiota

– avustuksen tarpeeseen
– toiminnan laatuun ja laajapohjaisuuteen
– erityisiin taidelajeihin ja
– hakijan muualta saamaan tukeen.

Säännöllinen kulttuuriavustus, vuosiavustus ja kohdeavustus voidaan myöntää vain rekisteröidylle yhdistykselle.

Kulttuuriavustuksilla ei tueta hankkeita kokonaisuudessaan, vaan hakijalla tulee olla myös omaa rahoitusta. Avustusta haettaessa tulee antaa kaupungin tarpeelliseksi katsomat tiedot avustusten käsittelyä varten. Mikäli avustuksen saaja on antanut virheellisiä tietoja tai on muuten johtanut harhaan avustusta koskevissa asioissa eikä ole toimittanut ohjeiden mukaista vaadittua selvitystä, voidaan myönnetty avustus jättää maksamatta tai avustus voidaan periä takaisin.

Avustusta ei myönnetä toimintaan, mikä on saanut avustusta joltain muulta Mikkelin kaupunkikonserniin kuuluvalta palvelusektorilta.

Myöhästyneitä avustushakemuksia ei hyväksytä.

Kunnan myöntämä stipendi tai apuraha, joka on saatu opintoja tai tieteellistä tai taiteellista toimintaa varten, samoin kuin tunnustuspalkinto tieteellisestä, taiteellisesta tai yleishyödyllisestä toiminnasta, on verovapaata.

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta vahvistaa vuosittain yleisten kulttuuripalveluiden avustuksiin käytettävän määrärahan suuruuden käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Kulttuuripalvelut antaa kahdesti vuodessa hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnalle selvityksen avustuksien jaosta.

Yleisten kulttuuripalveluiden avustukset jaetaan kuuteen eri avustusmuotoon, katso lisätiedot linkistä:

1. Säännöllinen toiminta-avustus kulttuuriyhdistyksille, joiden kanssa on tehty yhteistoimintasopimus, hakuaika 30.9. mennessä.
2. Vuosiavustus kulttuuriyhdistyksille hakuaika 31.3. klo 15.00 mennessä.
3. Kohdeavustus haettavissa ympäri vuoden  ja selvitys kohdeavustusten käytöstä
4. Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha hakuaika 1.-31.10. Hakuaika päättyy 31.10. klo 15.00.
5. KulttuuriKannustin, hakuaika 1.-31.1. vapaamuotoinen sähköinen hakulomake. Hakuaika päättyy 31.1. klo 15.00. Huom. KulttuuriKannustinta ei toistaiseksi jaeta säästösyistä.
6. Mikkeli-palkinto, ei haeta, hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta myöntää palkinnon.

Lisätietoja

Susanna Latvala
kulttuuripäällikkö
susanna.latvala@sivistys.mikkeli.fi p. 050 311 7204