Lehtori, Rantakylän yhtenäiskoulu

Organisaatio

Mikkelin kaupunki

Sijainti

Mikkeli

Hakuaika päättyy

02.06.2020 12:00

Työn luonne

11.8.2020

Työn kuvaus

Haettavana on lehtorin perhevapaan sijaisuus ajaksi 11.8.2020-5.6.2021 Rantakylän yhtenäiskoulussa. Opetettavina aineina matematiikka, fysiikka ja kemia.

Valittavalta edellytetään aineenopettajan kelpoisuutta asetuksen 986/1998 mukaan. Perusopetusta tai esiopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

Valittavalta toivotaan kiinnostusta ja monipuolista ammattitaitoa opetuksen ja koulun kehittämiseen, kehitys- ja yhteistyöhakuisuutta sekä rohkeutta tarttua uusiin asioihin.

Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot tutkintotodistuksista, jotka jätetään haastattelijalle.

Virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä työnantajalle nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.

Virkaa haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä Avoimet työpaikat -painikkeen kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset ja kelpoisuuden osoittava todistus.

Lisätietoja saat Kuntarekryn sivulta